sunnuntai 26. tammikuuta 2020

On aika muuttaa koulurakentamisen suuntaa


Suomalaisen peruskoulun brändi maailmalla oli 2000-luvun alussa huipussaan hyvien PISA-tulosten vuoksi. Koulutusvientiin haluttiin panostaa, mutta samalla todettiin peruskoulun olevan kulttuurinen tuote ja siksi vaikeasti monistettavissa muihin kulttuureihin. Jos peruskoulua ei voinut myydä, ehkä siihen liittyvästä rakentamisesta, kalusteista ja ohjelmistoista saataisiin hyviä vientituotteita. Käynnistettiinkö Suomessa uudenlaisten avoimien oppimisympäristöjen rakentaminen ja sitä tukeva opetussuunnitelmauudistus (professori Kari Uusikylän sanoin ”ihmiskoe koululaisilla”) koulutusviennin edistämiseksi? (1.,2.,3.,4.)

Koulurakentamiseen liittyvät ratkaisut ovat tapetilla useassa kunnassa. Erityisopettaja Kaija-Leena Savijoki totesi Hämeen Sanomien haastattelussa, että pitää ottaa oppia saaduista kokemuksista (6.). Kokemuksia avoimissa ympäristöissä toimimisesta onkin jo saatu sekä yrityspuolella että nyttemmin myös perusopetuksesta. Avokonttoreissa melu haittaa keskittymistä ja luottamuksellisia keskusteluja on vaikea käydä. Asiantuntijat ovat todenneet, että työskentely avokonttorissa heikentää työntekijöiden lyhytkestoisen muistin toimintaa ja vaikeuttaa luovien ratkaisujen tekemistä. (7.)

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on jo useita vuosia kritisoinut perusopetuksen muutosta lasten itseohjautuvuutta vaativaksi. (8.) Juuri julkaistu Katja Jussilan väitöstutkimus kertoo 8,3% 8-vuotiaista oppilaista kärsivän aistiyliherkkyydestä, joka vaikeuttaa oppimista erityisesti avoimissa ympäristöissä, joissa ärsykkeitä on paljon. (9.) Myös muita tutkimuksia avoimista oppimisympäristöistä löytyy esim. Malinen 2018. Onkin hämmentävää, että Opetushallituksen edustajan ja opetusministerin suulla todetaan, että he eivät voi ottaa kantaa siihen, onko joku ympäristö toista parempi, koska heillä ei ole siitä vielä riittävästi tutkimustietoa. (9., 10.)  

Uusikylän blogin (4.) kärjistys pistää pohtimaan nykykoulun arkea: ”Pyydän: älkää kertoko, että monipuoliset oppimisympäristöt ja teknologia tuottavat sitä ja tätä hyvää. Tietotekniikan merkitys ja järkevä opetuskäyttö on itsestään selvyys. Iso avotila on joskus tarpeen, mutta monipuolisia menetelmiä voi käyttää paremmin omassa luokassa. Metelissä hortoileva, opettajaa etsivä lapsi tarvitsee kuitenkin syliä eikä muistitikkua! Opettajien pilkkaaminen eilisen vangeiksi on typerää, suorastaan säälittävää, kun sen tekee joku, jolla ei ole mitään ymmärrystä lapsesta ja pedagogiikasta.”

Tilastot kertovat karua kieltään. Lähes joka viides peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea vuonna 2018. Tehostetun tuen oppilaiden osuus kasvoi edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä ja erityisen tuen oppilaiden osuus 0,4 prosenttiyksikköä. (5.) Kyse ei tietenkään ole pelkästä perusopetuksen muutokseen liittyvästä ilmiöstä, mutta ei uudenlaisen toimintakulttuurin yhteyttä lasten ja nuorten ongelmien lisääntymiseen voi myöskään sivuuttaa.

Suomen noin 4 200 peruskoulu- ja lukiorakennuksesta moni joudutaan lähivuosina joko peruskorjaamaan tai rakentamaan uudelleen (9.). Onkin ensiarvoisen tärkeää, että  huomioimme rakentamisessa oppilaiden tarpeet ja rakennamme kestäviä, ergonomisia, keskittyneen työskentelyn mahdollistavia tiloja, jotka muuntautuvat tarpeen mukaan. ”Ihmiskoe” on osoittanut, että valittu tie ei ole johtanut haluttuun tulokseen. On aika muuttaa suuntaa.



Lähteet:
1.       Ylioppilaslehti 12.11.10, toim. Maria Manner
3.       Cookbook s.3, 2015
4.       uusikyla.com, 14.11.2019
5.       stat.fi, 19.6.2019
6.       Häsa 12.1.2020, toim. Iiro-Pekka Airola
7.       yle.fi, 29.4.2015, toim. Niina Keski-Korpela.)
8.       Lääkärilehti 37/15; https://www.hs.fi/elama/art,18.11.2018
9.       yle.fi 9.1.2020, toim. Kirsi Karppinen
10.    Hesa, 26.1.2020, toim..Jussi Konttinen

tiistai 12. marraskuuta 2019

Puhe budjettivaltuustossa 11.11.2019


Hämeenlinna sai monia vuosia nauttia valtionorganisaatioiden läsnäolosta kaupungissa. Varuskunta- ja koulukaupunkistatus on iskostunut mieliimme. Ehkä liian lujaa, sillä nyt kun työpaikkojen ja elinvoiman edistämiseksi pitääkin itse tehdä töitä, emme oikein tunnu löytävän yhteistä suuntaa.
Kunnan palveluita on mahdollista tuottaa vain, jos saamme verotuloja. Verotulojen heikko kehitys selittää suurimman osan vuoden 2019 alijäämästä eivätkä esimerkiksi investoinnit, joiden syyksi usein alijäämä laitetaan. Tämän vuoden tulokseen ovat erityisesti vaikuttaneet kuluvan vuoden verokorttiuudistus sekä tulorekisteriin liittyvät ongelmat, jotka yhteensä selittävät noin 7 milj. euron osuuden alijäämästä. Verotulojen kehitykseen vaikuttavat sekä asukasmäärä että asukkaiden tulot. Valitettavasti asukasmäärä ei ole kasvanut toivotulla tavalla ja myös veronalaisen tulon kasvu on Hämeenlinnassa jäänyt noin puoleen valtakunnan keskiarvosta. Väestömäärän kehitys selittää osin myös kaupunkirakennelautakunnan alijäämän, joka on seurausta pääosin heikosta tonttimyynnistä ja vastaavasti väestön rakenne esimerkiksi erikoissairaanhoidon kasvavat menot. Onneksi asukasluvun kehitys on ollut kuluvana vuonna ennakoitua myönteisempää.
Kuntatalous on kriisissä joka puolella Suomea. Emme ole yksin asian kanssa, mutta kukaan muu ei tule meitä auttamaan alijäämäahdingossa. Emme voi jatkaa päättämättömyyden tiellä. Meidän on itse löydettävä ratkaisut. Siitä on kyse tänään päätöksenteon kohteena olevassa budjetissa. Nyt on aika toimia.
Julkisessa keskustelussa laitetaan elinvoimainvestoinnit ja peruspalveluinvestoinnit usein vastakkain. Näin ei ole. Molempia tarvitaan, jotta kaupunkimme olisi sekä pito- että vetovoimainen. Toki tarvitsemme myös aktiivisesti toimivaa elinkeinoyhtiötä, joka tekee hartiavoimin töitä, jotta myös muut investoisivat ja loisivat työpaikkoja alueelle. Emme voi jäädä toimettomaksi vaan meidän pitää toimia, jotta saamme alueelle uusia työpaikkoja ja uusia asukkaita. Vain näin toimien voimme vaikuttaa tulopohjamme pitävyyteen tulevina vuosina.
Käsillä olevassa budjettikirjassa esitetään 36,8 milj euron edestä nettoinvestointeja, Se sisältää maltillisia investointeja elinvoimaan ja todella mittavia investointeja peruspalveluihin, esimerkiksi 16 miljoonaa euroa turvallisten ja terveellisten tilojen rakentamiseen. Hyvä niin, sillä palveluverkko on saatava kuntoon.  Uskallan sanoa tähän sitoutuneen kaikkien puolueiden. Palveluverkon rakenne vaatii kuitenkin tarkastelua, sillä syntyvyyden lasku on huomattavaa niin meillä kuin kaikkialla Suomessa.  Terveyspalveluiden kehitys uusine välineineen antaa myös mahdollisuuden keskittää palveluverkkoa. Esimerkiksi omaolo.fi järjestelmä on otettu hyvin vastaan. Tiedän, että muutoksia ei katsota hyvällä. Rohkenen kuitenkin väittää, että kun saamme terveyspalvelut toimimaan entistä tarkoituksenmukaisemmin ja hoitoon pääsyä vahvistaen, ovat myös kuntalaiset tyytyväisiä. Tätä ajatusta vahvistaa myös valinnanvapauskokeilusta saadut tulokset, jossa esim. Jukolan terveysasemalta Mehiläiseen vaihtaneet asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun, siitäkin huolimatta, että Mehiläisen toimipiste sijaitsee Keinusaaressa jopa kymmenen kilometrin päässä Jukolan terveysaseman alueeseen kuuluvien kotiosoitteesta. Olennaista kokemuksessa on ollut hoitoon pääsy ja palvelu, eikä matka. Perusopetuspalveluihin liittyen pidän lähellä sijaitsevia kouluja tärkeänä, sillä koulussa käydään joka päivä ja sinne kulkijat ovat lapsia. Mutta olen myös sitä mieltä, että koulut tarvitsevat toimiakseen lapsia. Siksi on ennakoitava alueellisen syntyvyyden vaikutukset ja toimittava kokonaisuuden kannalta järkevästi. Se on vastuullista politiikkaa. Muistutan vielä, että alijäämämme tältä vuodelta tulee olemaan yli 20 miljoonaa ja vuosittainen kustannusten nousu yli 5%. Tähän on puututtava. Peruspalveluinvestointien tarkastelun tarve on seurausta palvelujen kokonaiskustannusten laskemisen tarpeesta ja lapsimäärän vähenemisestä. Meidän on ennakoitavaa tulevaa.
Veronkorotus ei ole kestävä keino, vaan kustannusten nousu on saatava taittumaan ja veronalennus oltava pitkän tähtäimen tavoite. Kokoomukselle veronkorotus on vaikea paikka. Onkin välttämätöntä kaikkien sitoutua kaupunginjohtajien säästölistan sisältämiin tavoitteisiin ja talouden tasapainottamissuunnitelmaan. Se ei tarkoita, että juuri säästölistassa esille nostetut asiat olisivat niitä, jotka sitten päätetään toteuttaa, mutta olennaista on, että palvelujen tuottamisen kustannukset on saatava laskuun. Se tapahtuu tehokkaimmin yksiköitä lakkauttamalla, toimintoja keskittämällä ja hyödyntämällä uusia tapoja toimia, mutta viisaasti niin, että seurausvaikutukset eivät syö saatuja säästöjä. Siksi tarvitsemme tietoon pohjautuvaa valmistelua, eli selvitystä mitä asioita voisimme tehdä toisin tai eri tiloissa tai yhdessä muiden palvelutuottajien kanssa. On aivan olennaisen tärkeää, että sitoudumme esille nouseviin mahdollisuuksiin suitsia palveluiden tuottamisen kustannusten nousua. Vaikeitakin päätöksiä on tehtävä, se on vastuullista politiikkaa, johon Kokoomus on sitoutunut. Muistutan, että verojen korotustarve ja palveluverkon tarkastelutarve on seurausta tavallisten kuntalaisten palvelujen kustannusten noususta ja toisaalta verotulojen pohjan pettämisestä. Siteeraan talousjohtaja Jussi Oksaa, joka aina jaksaa muistuttaa, että talouden tasapainottaminen on mahdollista vain kustannuksia pienentämällä tai tuloja lisäämällä. Meidän on onnistuttava tulevina vuosina molemmissa, jotta saamme talouden tasapainoon.
Haluan lopuksi kiittää kaupunginjohtajia ja virkamiehiä budjettikirjan määrätietoisesta rakentamisesta. Haluan myös kiittää muiden ryhmien edustajia rakentavista ehdotuksista budjettikirjan sisällön kehittämiseksi. Nyt on tekojen aika.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Rakastakaa niitä pentujanne!


Perhe on lapsen kasvun ja kehityksen perusyksikkö. Perheen rakenne voi olla moninainen, mutta keskeistä on, että siellä kannetaan vastuuta toinen toisista ja ennen kaikkea lapsista. Kun lasten ja perheiden kanssa työtä tekevät huomaavat merkkejä vastuunkantoon liittyvistä ongelmista, tulee perhettä auttaa heti jo varhaisessa vaiheessa.
Lastensuojelumenot ovat edelleen kasvussa. Vaikka resursseja on lisätty perheiden kotipalveluun, eivät nämä toimet ole näkyneet lastensuojelumenojen vähenemisenä. Olen sitä mieltä, että ongelmiin pitäisi pystyä puuttumaan heti jo niiden havaitsemisen alkuvaiheessa eli osana varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tekemää perustyötä. Tämä on tehokkaampaa ja inhimillisesti parempi tapa, kuin että vasta tilanteen kriisiytyessä perhe saa apua.
SOTE-sopan keitto on heikentänyt kunnissa tapahtuvaa SOTE-kehittämistä. Hämeenlinnassa valmisteltiin siirtymistä SOTE:en muokkaamalla lautakuntia uudelleen. Tässä yhteydessä lasten ja nuorten lautakunta muuttui sivistys ja hyvinvointilautakunnaksi, lasten ja nuorten SOTE-palveluiden siirtyessä syntyneen sosiaali- ja terveyslautakunnan vastuualueelle. Samalla hyvin alkanut moniammatillinen yhteistyö peruspalveluiden (varhaiskasvatus ja perusopetus) ja sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä jakautui jälleen eri hallintokunnille. Emme voi enää jäädä odottamaan mahdollista SOTE-ratkaisua, vaan meidän pitää aloittaa tämän yhteistyön jäntevä johtaminen eri hallintokuntien toimintojen tarpeenmukaiseksi yhdistämiseksi. Sote- ja peruspalvelujen toimijoita yhdistävän työparitoiminnan suunnittelu ja johtaminen tulisikin ottaa yhdeksi kärjeksi ensi vuoden talous- ja toimintasuunnitelmassa. Kolmannen sektorin toimijat sekä vertaistukitoiminta voitaisiin myös rakenteellisesti liittää paremmin osaksi perheiden tukemista.
Perheiden oman vastuun kantamisen edistämisen merkitystä ei voi kyllin korostaa. Mitkään yhteiskunnan resurssit eivät riitä eivätkä voi korvata perheen tukea ja rakkautta lapsen ja nuoren tasapainoisen kehityksen rakentamisessa. Perheiden voimaannuttaminen on keskeistä myös lastensuojelumenojen kasvun pysäyttämiseksi. Peruspalveluissa työskentelevät tarvitsevat aikaa ja tiloja kohdata lapset ja aikuiset rauhassa luontevasti osana päivittäin tapahtuvaa vuoropuhelua. Tuetaan tukea tarvitsevia ja tehdään se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Kasvatusmetodit vaihtelevat mutta rakkauden merkitys pysyy. ”Rakastakaa niitä pentujanne! Saamansa rakkauden voimalla he jaksavat taas nousta ylös”, toteaa Seela Sella (Pirkka 10/2019). Olen samaa mieltä. Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja - yksinkertaista ja välillä niin vaikeaa.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Sanasia teatterista kahdesta näkökulmasta



Hämeenlinnan teatterin taloudellinen ja toiminnallinen tilanne on ollut tapetilla noin vuoden päivät. Äänessä ovat olleet teatterin kanssa läheisesti toimineet tai nykyisellään siellä toimivat. Yleisön ääni ei julkisuudessa ole ollut kovinkaan edustettuna. Keskustelun paikka on kuitenkin viimeistään nyt, sillä prosessi etenee teatterin tilanteen kohentamiseksi ja muutosjohtajan valinta on käynnissä. Hämeenlinnassa tulee olla teatteri.
Kaupunginhallituksen jäsenenä olen päässyt seuraamaan asioiden kehitystä läheltä. Vaikka talouden ei soisi taiteen tekemisessä näyttelevän suurta roolia, ovat taloudelliset reunaehdot silti tunnustettava. Teatterin on pystyttävä toimimaan taloudellisten resurssien puitteissa.  Ihmisille pitää pystyä maksamaan palkka ja tilavuokrista on selvittävä. Ja tietysti halutaan tehdä laadukasta teatteria. Tästä on kyse myös Hämeenlinnassa. Olen yrittänyt lisätä ymmärrystäni teatterin taloudesta kahlaamalla läpi valtionavustuksiin liittyvää lainsäädäntöä. Toki totean heti, että ymmärrykseni asiasta on vain pintapuolinen.
Hämeenlinnan teatteri saa valtionosuutta 46 henkilötyövuoden pohjalta 888 870 euroa. Mainittakoon, että puhtaasti tuotantotalopohjalta toimiva Espoon kaupunginteatteri saa 30 henkilötyövuoden pohjalta 579 698 euroa valtionosuutta. Valtionosuuksia kerryttävät sekä vakituinen että vieraileva henkilöstö. (https://minedu.fi/teattereiden-ja-orkestereiden-valtionosuudet). Valtionosuus, kuten myös Hämeenlinnan kaupungin maksama tuki ovat laskeneet viime vuosien aikana. Tukien lasku yhdistettynä laskeviin lipputuloihin, ovat johtaneet talouden kurjistumiseen ja siihen tilanteeseen, jossa nyt ollaan.
------------------------------------------------
Taiteella on itseisarvo. Taide tarjoaa mahdollisuuden tarkastella maailmaa uudenlaisista ja yllättävistä näkökulmista. Taide rikastuttaa ihmisten elämää. Taide on osa ihmisyyttä. Ihminen tarvitsee mahdollisuuksia ilmaista itseään ja lisätä ymmärrystä itsestään taiteen eri keinoin.
Vanhempani ovat näyttelijöitä. Pääsin näyttämölle ensimmäisen kerran 3-vuotiaana. Sen jälkeen lähes vuosittain, minulla oli mahdollisuus päästä mukaan teatteriin avustajaksi. Muistan elävästi, miten tärkeä kokemus oli päästä nuoruusvuosina ihka oikeaan rooliin. Tulla kuulluksi näyttelijöiden joukossa. Saada olla mukana tekemässä yhdessä teatteria, jonka sanomalla koki olevan merkitystä.
Hain teatterikouluun Turkan aikaan. Hakuprosessin aikana juoksimme ympäri jumppasalia huutaen ”Sonni ajaa takaa!” En päässyt sisälle. Enkä päässyt seuraavanakaan vuonna. Minusta tuli opettaja ja sittemmin yrittäjä. Hyvä niin. Kun olen seurannut vanhempieni työskentelyä ja toisaalta analysoinut omaa toimintaani, on itsestään selvää, että he ovat taiteilijoita ja minä en ole.
Näyttelijöillä on erityinen taito tulkita ja tuoda julki asioita, joista on muuten vaikea puhua. Katsomon pimeydessä voi rauhassa ja turvassa antaa näyttämöltä virtaavan energian ja tulkinnan tulla osaksi omaa tietoisuutta ja sitä kautta kasvattamaan omaa kokemus- ja ajatusmaailmaa. Katsojan ja näyttelijän välinen suhde on joskus terapeuttinen molemmille. Persoonan kasvu mahdollistuu yhteisessä vuorovaikutuksessa. Mahdollisuus ihmisenä kasvamiseen ei saisi olla taloudesta kiinni…
-----------------------------------------------------
mutta kun on kyse ammattiteatterista, on talous aina läsnä.
Hämeenlinnan tilanteessa puhutaan rakenteellisista muutoksista, talouden tervehdyttämisestä ja monipuolisen esitystoiminnan mahdollistamisesta. Siirtymisen tuotantotalomalliin ei tarvitse olla mustavalkoinen, vaan se voidaan hyvin linkittää laitosteatterin toimintaan. Onhan jo nyt vierailut teatterissamme arkipäivää. Rakenteelliset muutokset voidaan toteuttaa esimerkiksi yhdistämällä toimintoja Verkatehtaan ja Verkatehtaalla toimivien muiden toimijoiden kanssa. Tässä on nimenomaan nyt etsikkoaika, kun Verkatehtaan johtaja vaihtuu teatterin johtajan ohella. Näkisin tässä yhteisessä kehittämisessä mielelläni mukana myös Miniteatterin, ARX:in ja Sibelius-opiston. Uudenlaisten toimintatapojen kehittäminen vaatii resursseja. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi valtion talousarvion rajoissa myöntää valtionavustusta teattereiden ja orkestereiden toiminnan kehittämistä varten (730/1992, 6 a § 3 mom.). Avustus on tarkoitettu kehittämistoiminnasta syntyviin menoihin. Ensi vuodelle rahaa on varattu 3,9 miljoonaa euroa. Hakuaika päättyy 3.9. Tuki voi kattaa jopa 98% syntyneistä kustannuksista. (https://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtionosuuden-piirissa-olevien-valtakunnallisesti-tai-alueellisesti-merkittaville-teattereille-ja-orkestereille-seka-teattereiden-ja-orkestereiden-ke
Olisiko Hämeenlinnan teatterin ja koko Hämeenlinnan näyttämötaiteen kentän uudistaminen sellainen kehittämistoimi, johon rahaa myönnettäisiin? Vain hakemalla se selviäisi.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Entä jos elämä onkin ympyrä eikä jana?



Jos elämä on jana, olen elämäni janan keskipisteessä (tai oikeastaan jo yli), josta alkaa laskenta kohti janan loppupäätä. Elämän janaa kuvataan usein kaarena. Kaari voi olla hymysuu 😊 tai alakuloinen suun muoto . Elämällä elämää hymysuuna, saa elämän kaari jo heti uuden sisällön.

Jana-ajattelussa nähdään kulttuuriset elämäntapahtumat kuin ennalta määrättyinä toimina. Tuossa kohden janaa mennään naimisiin, tuossa saadaan lapsia, tuossa ollaan uran huipulla ja tuossa sitten voi jäädä eläkkeelle nauttimaan vapaudesta, mutta myös odottamaa sitten vanhana (koska se on?) koittavaa kuolemaa. Niinhän elämän kuuluu mennä.

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu jana-ajattelu – projekti-elämä, kuten Frank Martela mainiossa kirjassaan Valonöörit (Gummerus 2015) toteaa. Eletään projektista toiseen. On omia projekteja, mutta vielä enemmän saatetaan suorittaa meille kulttuurisen taustamme vuoksi asetettuja projekteja. Itselle merkityksellisten asioiden tekeminen ei ole helppoa. Mielen pitää usein käydä pitkä itsetutkiskelun matka, jotta osaamme erottaa mitä asioita itse todella haluamme ja mitä asioita meidän on opetettu tavoittelemaan.

Jana vie meitä, vaikka tiedämme elämän olevan arvaamatonta. Asiat eivät asetu janalle oikeassa järjestyksessä. Petytään ja petetään omat ja toisten odotukset. Ei ollakaan ajoissa naimisissa, ei tulekaan lapsia, ei edetä uralla. Sairaudet pysähdyttävät, elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Jana ei vastaa omia ja toisten odotuksia.

Pitäisikö luopua jana-ajattelusta, kun se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta?

Muistan lukeneeni, että afrikkalaisessa kulttuurissa elämä ajatellaan ympyränä. Ei ole alkua ja loppua, on vain toisiinsa kietoutunut menneisyys ja nykyisyys sekä tulevaisuus, joka määräytyy valintojemme ja koko meitä ympäröivän reaalisen ja henkisen todellisuuden kautta. Elämme Martelan uudissanan mukaisesti elämämme ”suhdelona” emmekä yksilönä, vaikka sitä niin usein korostetaan. Olevaisuutemme määräytyy suhteina, suhteena toisiin ja itseen.

Elämän ympyrässä keskellä on minuus, joka täydentyy kokemusten kautta. Minuus itsessään on jo olemassa, sitä ei tarvitse luoda projektien ja oikea-aikaisten saavutusten kautta. Se on ja pysyy, mutta elämä kasvattaa sitä kohti täydentymistä. Omalle kontolle jää uskaltaa elää, uskaltaa olla elämän vietävänä.




maanantai 1. heinäkuuta 2019

Yhteistä tarinaa kirjoittamassa


Kesällä on aikaa lukea tarinoita. Usein niihin liittyy opetus, mutta ei aina. Jotkut tarinat tuntuvat loppuvan kesken. Tämäkin tarina on kesken, mutta olen kehittänyt sille lopun. Se kuuluu näin.

”Yhdessä toimien ja aluetta kehittäen väestönkehitys ja verotulot saatiin kasvuun, investoinnit rahoitettua ja palvelut turvattua kuntalaisille. Sen pituinen se.”

Kyseessä on Hämeenlinnan seudun kuntien yhteinen tarina kohti kukoistusta. Tarinan alkusanat on kirjoitettu jo Paras -hankkeen (kunta-ja peruspalveluuudistus) aikana 2007-2012. Useiden käänteiden jälkeen tarina sai yhdenlaisen lopun, mutta monen mielestä tarina jäi kesken.

Syitä tarinan jatkamiselle on useita. Tässä muutamia. Syntyvyys laskee edelleen koko Suomessa. Ikäluokkien pienenemisen myötä koulujen ja päiväkotien tarve vähenee. Samaan aikaa ikääntyvän väestön osuus kasvaa, jolloin myös tarve terveys- ja hoivapalveluille lisääntyy. Työikäisestä väestöstä kilpaillaan. Turvallinen ja kuitenkin kiinnostavaa toimintaa tarjoava ympäristö on kilpailuvaltti, kuten myös mahdollisuus joustavaan kulkemiseen työpaikan ja kodin välillä. Edulliset asumiskustannukset ja toimivat palvelut ovat myös monen muuttajan toiveissa. Tarpeita ja toiveita riittää, mutta kuntien kassat eivät riitä niitä täyttämään, ellei väestönkehitystä ja sitä kautta verotuloja saada kasvuun.

Tässäkin tarinassa on opetus. Se kuuluu näin.

”Kun kunnat huomasivat, miten tehokasta ja palkitsevaa on yhdessä miettiä alueen kehitystä, alkoi uudenlaisen toimintakulttuurin aika. Siinä kuunneltiin ja diskuteerattiin ja päästiin parempiin ratkaisuihin, kuin kukaan uskalsi odottaa.”

Olen vahvasti yhteistyöhön ja dialogiin uskova ihminen. Dialogilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti toista ja toisen mielipidettä arvostavaa kuuntelua ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkivää keskustelua. Mielestäni poliittiseen keskustelukulttuuriin olisi aika saada dialoginen käänne. Sitä tarvitaan, jotta edessä oleviin isoihin kysymyksiin saadaan löydettyä ratkaisut.

Yhteisen tarinan uutta alkua ovat olleet jo alueemme kunnanhallitusten puheenjohtajat pohtimassa (Kaupunkiuutiset 7.6.19). Tarinan keskiosan kirjoittamiseksi tarvitaan laaja kattaus dialogiin kykeneviä poliitikkoja, jotka pystyvät eri alueiden erityisyyttä kunnioittaen etsimään parhaat juonenkäänteet onnellisen lopun aikaansaamiseksi. Tarinan luonteva alku on sosiaali-ja terveyspalvelujen järjestämiseen liittyvän yhteistyön kehittäminen, josta voidaan sitten liikkua esimerkiksi kohti elinvoimatyön uudelleen organisointia.

Jokainen tarina alkaa pienestä. Ensimmäiset käänteet ratkaisevat pysyykö lukijan mielenkiinto – haluaako hän tulla osaksi tarinaa. Meidän pitää kirjoittaa alueemme yhteinen tarina niin, että jokainen voi tuntea sen omakseen.
”Sen pituinen se.”

Hyvää kesää kaikille!

P.S Alla oleva kuva on kooste viime vuoden Herkkujen yöstä Hauholla. Tänä vuonna Herkkujen yö järjestetään perjantaina 12.7. klo 18-24. Nähdään siellä!





perjantai 12. huhtikuuta 2019

Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii?


Vaalikampailun suola ovat kohtaamiset toreilla ja turuilla. Tavallisen ihmisen arki tulee lähelle, kun rollaattorilla kulkeva mummo tulee kertomaan, miten pelkää yksinäisenä ihmisenä vanhenemista. Tai kun opettaja tulee kertomaan, miten turhauttavalta tuntuu, kun tarpeesta huolimatta ei saa apua oppilaalle. Resurssipula on kerrottu syyksi. Joskus kohtaaminen itsessään on se, mitä kaivataan. Kuulluksi tulemisen tarve näkyy.
Suomella pyyhkii hyvin. Olemme maailman onnellisin kansa - noin keskimäärin mitattuna. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta asiat eivät aina ole kohdallaan. Hyvää tarkoittavat lait saattavat johtaa seurauksiin, joita lain valmistelun yhteydessä ei olla tultu ajatelleeksi. Lainsäädännössä tarvitaankin kykyä nähdä isoja kokonaisuuksia, jotta tällaiselta vältytään.  
Mihin tulevalla hallituskaudella pitäisi sitten kohtaamieni ihmisten mielestä keskittyä? Lääkäriin pitää päästä. Pieniä eläkkeitä tulee nostaa ja pienten tuloluokkien verotusta keventää. Yksinhuoltajia tulee tukea. Oppilaille tulee taata enemmän lähiopetusta ja myös tukea koulunkäyntiin tarvittaessa. Vanhusten turvallisuuden tunteen palauttaminen vaatii toimia. Siinä ehkä ne tärkeimmät.
Kokoomuksen politiikka lähtee työnteon arvostamisesta. Työnteko on kaiken perusta. Työn kautta syntyy verorahoja, joilla kustannetaan yhteiskunnan palvelut. Yrityksien toimintaedellytykset tulee säilyttää ja taata mahdollisimman monelle suomalaiselle työpaikka. Osaamisen tason nosto on välttämätöntä. Suomi ei pysty kilpailemaan määrällä, vaan laadulla ja osaamisella.
Perusturvan tulee kannustaa kaikenlaiseen toimeliaisuuteen ja luoda vakautta ihmisten elämään. Vakaus luo pohjan myös perheen perustamiselle. On selvää, että tulevalla hallituskaudella tarvitsemme SOTE-uudistuksen loppuunsaattamisen ohella perusturvauudistuksen.  
Heikoimmista on pidettävä huolta. Syrjäytyneet nuoret ja vanhenemista pelkäävät ikäihmiset eivät kuulu maailman onnellisimman kansan tarinaan. Seuraavalla hallituskaudella meidän pitää osoittaa pystyvämme parempaan. Vaikka desimaalit eivät yksistään pelasta ketään, on selvää, että tarvitsemme lisää käsiä ja ihmisiä kohtaamaan ja auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Yhdessä vastuuta kantaen, meidän pitää luoda uudenlaisia toimimisen tapoja, jotta voimme taata turvallisen lapsuuden ja turvallisen vanhuuden kaikille.