Kuntien ja hyvinvointialueiden taloutta ja toimintaa tulee tarkastella rinnakkain

 

Hyvinvointialueiden talous ei kestä, jos yhä useampi ihminen tarvitsee sote-palveluja pärjätäkseen arjessa. Siksi kunnilla tulee jatkossakin olla resursseja panostaa hyvinvointia ja omatoimisuutta tukeviin palveluihin, kuten opetukseen, työllisyyden edistämiseen, yhdistysten toimintaedellytysten turvaamiseen ja liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Esteettömään liikkumiseen ja palveluiden saavutettavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. 

Tarvitaan myös toimintamalli, jonka avulla kuntien hyvinvointipalveluiden vaikuttavuutta hyvinvointialueiden sote-palvelutarpeen kehitykseen voidaan mitata. Jos Elsa eläkeläisen on helppo huolehtia hyvinvoinnistaan kunnan tarjoamien liikuntapalveluiden avulla eikä hän tarvitse lääkäriä kuin harvoin tai jos ekaluokkalainen Anni saa laadukasta opetusta ja opettajilla on resursseja puuttua ongelmiin niiden varhaisessa vaiheessa ilman, että niiden ratkaisemiseen tarvitaan raskaampia sote-palveluita, tulee tämä yhteys voida todentaa ja näkyä positiivisesti kuntien valtionosuuksissa. Näin taataan kunnille tarpeelliset resurssit ongelmien ennaltaehkäisyä tukevien palveluiden ylläpitämiseksi. Tämä on taloudellisesti ja inhimillisesti paras tapa toimia.

Hyvinvointialueen toiminta tulisikin rakentaa elämänkaarimallisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueella tarkasteltaisiin lasten ja nuorten sote-palveluja, työikäisten sote-palveluja ja ikäihmisten sote-palveluja omina kokonaisuuksinaan. Näin kuntin tarjoamille palveluille löytyisi hyvinvointialueelta selkeät ihmisen eri elämänvaiheita vastaavat sote-palvelurakenteet. Tämä selkiyttäisi palvelupolkuja, mahdollistaisi rahoituksen kohdentamisen vaikuttavasti ja nostaisi ihmisen etusijalle palvelujen suunnittelussa.