sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Millaista on hyvä hoito? – hoitotyön arvot


Aluksi tarina. Olin 10 vuotiaana lähes kuukauden sairaalassa vuodepotilaana käsivamman vuoksi. Kolmesta kohtaan käden luihin oli kiinnitetty painoja, jotka vetivät luita kohdilleen. En saanut sinä aikana nousta sängystä missään vaiheessa. Luonnollisesti kuukauden aikana sängyn ympärille kertyi muutakin tavaraa kuin vetolaite. Se ei käynyt yhdelle hoitajalle, joka ei pystynyt ilmeisesti työskentelemään tarpeeksi tehokkaasti kaiken tavaran keskellä. Hän otti tavakseen töniä vetolaitetta, johon käteni oli kiinnitetty. Pelkäsin joka päivä, onko hän vuorossa.
Illat olivat sairaalassa pahimpia. Kauhea koti-ikävä. Onneksi vastoin 70-luvun lopun sairaalakäytänteitä, vanhemmillani oli mahdollisuus tulla myös vierailuajan ulkopuolella minua katsomaan. Läheisten läsnäolo oli todella tärkeää.
----------------------------------------------------
Olen tutkinut hoitajien ja hoitotyön johdon arvoja. Molemmissa ryhmissä korostuvat lähipiirin hyvän, itsellisyyden ja yhdenmukaisuuden arvostaminen. Jos toimit hoitotyössä, ensimmäinen edellytys on, että pidät ihmisistä. Siksi tarvitsemme soveltuvuuskokeet, joiden pohjalta työhön valikoituvat henkilöt, jotka haluavat työskennellä ihmisten parissa heidän hyväkseen.
Itsellisyyttä tarvitaan, sillä läheskään aina ei ole ketään keltä kysyä. Siksi osaaminen tulee varmistaa koulutuksen ja harjoittelun kautta. Kun varmuus omasta osaamisesta lisääntyy, lisääntyy myös kyky toimia itsellisesti.
Yhdenmukaisuus liittyy vastuuseen. Hoitotyö on tarkoin määriteltyä. Hyvä niin, sillä kyseessä on ihmisen elämä. Olen pohtinut paljon yhdenmukaisuuden ja yksilöllisyyden välistä problematiikkaa. Toisaalta tarvitsemme yhteisiä käytänteitä esim. käypä hoito suositukset, mutta toisaalta pitäisi myös tunnistaa ihmisten erilaisuus. Tässäkin käännyn koulutuksen puoleen. Osaaminen tulee saada hoitotyössä toimiville niin hyvälle tasolle, että työkalupakista löytyy osaamista myös yksilökohtaiseen hoitotoiminnan muokkaamiseen.
Minulle hoitotyön laatu tarkoittaa arvostavaa, osaavaa ja lämmintä kohtaamista, jossa koen, että olen turvassa hyvissä ja osaavissa käsissä. Se tarkoittaa myös mahdollisuutta saada hoitoon mukaan läheiset. 
Hoitotyön laatua ei ratkaista yksin desimaaleilla. Se ratkaistaan löytämällä koulutukseen alalle soveliaat ihmiset, antamalla heille tarvittava osaaminen toimia vaativassa työssään ja luoda työelämään heille edellytykset toimia hoitotyön arvojen mukaisesti. Hoitotyön laatu tulee nostaa keskiöön.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus! Hoitoalalla työskentelevänä haluaisin lisätä että tarvitsemme myös henkilöstöjohtamista. Johtaviin asemiin ei tarvita ansioluettelojaan ja egojaan paisuttavia erikoisasiantuntijoita, vaan nimenomaan henkilöstön ja sen toiminnan kehittämisestä kiinnostuneita ja osaavia työntekijöitä. Kuhunkin asiaan omat asiantuntijat. Hyvä johto säästää henkilöstöresursseja, myös julkisella puolella.

    VastaaPoista