tiistai 9. heinäkuuta 2019

Entä jos elämä onkin ympyrä eikä jana?



Jos elämä on jana, olen elämäni janan keskipisteessä (tai oikeastaan jo yli), josta alkaa laskenta kohti janan loppupäätä. Elämän janaa kuvataan usein kaarena. Kaari voi olla hymysuu 😊 tai alakuloinen suun muoto . Elämällä elämää hymysuuna, saa elämän kaari jo heti uuden sisällön.

Jana-ajattelussa nähdään kulttuuriset elämäntapahtumat kuin ennalta määrättyinä toimina. Tuossa kohden janaa mennään naimisiin, tuossa saadaan lapsia, tuossa ollaan uran huipulla ja tuossa sitten voi jäädä eläkkeelle nauttimaan vapaudesta, mutta myös odottamaa sitten vanhana (koska se on?) koittavaa kuolemaa. Niinhän elämän kuuluu mennä.

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu jana-ajattelu – projekti-elämä, kuten Frank Martela mainiossa kirjassaan Valonöörit (Gummerus 2015) toteaa. Eletään projektista toiseen. On omia projekteja, mutta vielä enemmän saatetaan suorittaa meille kulttuurisen taustamme vuoksi asetettuja projekteja. Itselle merkityksellisten asioiden tekeminen ei ole helppoa. Mielen pitää usein käydä pitkä itsetutkiskelun matka, jotta osaamme erottaa mitä asioita itse todella haluamme ja mitä asioita meidän on opetettu tavoittelemaan.

Jana vie meitä, vaikka tiedämme elämän olevan arvaamatonta. Asiat eivät asetu janalle oikeassa järjestyksessä. Petytään ja petetään omat ja toisten odotukset. Ei ollakaan ajoissa naimisissa, ei tulekaan lapsia, ei edetä uralla. Sairaudet pysähdyttävät, elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Jana ei vastaa omia ja toisten odotuksia.

Pitäisikö luopua jana-ajattelusta, kun se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta?

Muistan lukeneeni, että afrikkalaisessa kulttuurissa elämä ajatellaan ympyränä. Ei ole alkua ja loppua, on vain toisiinsa kietoutunut menneisyys ja nykyisyys sekä tulevaisuus, joka määräytyy valintojemme ja koko meitä ympäröivän reaalisen ja henkisen todellisuuden kautta. Elämme Martelan uudissanan mukaisesti elämämme ”suhdelona” emmekä yksilönä, vaikka sitä niin usein korostetaan. Olevaisuutemme määräytyy suhteina, suhteena toisiin ja itseen.

Elämän ympyrässä keskellä on minuus, joka täydentyy kokemusten kautta. Minuus itsessään on jo olemassa, sitä ei tarvitse luoda projektien ja oikea-aikaisten saavutusten kautta. Se on ja pysyy, mutta elämä kasvattaa sitä kohti täydentymistä. Omalle kontolle jää uskaltaa elää, uskaltaa olla elämän vietävänä.




maanantai 1. heinäkuuta 2019

Yhteistä tarinaa kirjoittamassa


Kesällä on aikaa lukea tarinoita. Usein niihin liittyy opetus, mutta ei aina. Jotkut tarinat tuntuvat loppuvan kesken. Tämäkin tarina on kesken, mutta olen kehittänyt sille lopun. Se kuuluu näin.

”Yhdessä toimien ja aluetta kehittäen väestönkehitys ja verotulot saatiin kasvuun, investoinnit rahoitettua ja palvelut turvattua kuntalaisille. Sen pituinen se.”

Kyseessä on Hämeenlinnan seudun kuntien yhteinen tarina kohti kukoistusta. Tarinan alkusanat on kirjoitettu jo Paras -hankkeen (kunta-ja peruspalveluuudistus) aikana 2007-2012. Useiden käänteiden jälkeen tarina sai yhdenlaisen lopun, mutta monen mielestä tarina jäi kesken.

Syitä tarinan jatkamiselle on useita. Tässä muutamia. Syntyvyys laskee edelleen koko Suomessa. Ikäluokkien pienenemisen myötä koulujen ja päiväkotien tarve vähenee. Samaan aikaa ikääntyvän väestön osuus kasvaa, jolloin myös tarve terveys- ja hoivapalveluille lisääntyy. Työikäisestä väestöstä kilpaillaan. Turvallinen ja kuitenkin kiinnostavaa toimintaa tarjoava ympäristö on kilpailuvaltti, kuten myös mahdollisuus joustavaan kulkemiseen työpaikan ja kodin välillä. Edulliset asumiskustannukset ja toimivat palvelut ovat myös monen muuttajan toiveissa. Tarpeita ja toiveita riittää, mutta kuntien kassat eivät riitä niitä täyttämään, ellei väestönkehitystä ja sitä kautta verotuloja saada kasvuun.

Tässäkin tarinassa on opetus. Se kuuluu näin.

”Kun kunnat huomasivat, miten tehokasta ja palkitsevaa on yhdessä miettiä alueen kehitystä, alkoi uudenlaisen toimintakulttuurin aika. Siinä kuunneltiin ja diskuteerattiin ja päästiin parempiin ratkaisuihin, kuin kukaan uskalsi odottaa.”

Olen vahvasti yhteistyöhön ja dialogiin uskova ihminen. Dialogilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti toista ja toisen mielipidettä arvostavaa kuuntelua ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkivää keskustelua. Mielestäni poliittiseen keskustelukulttuuriin olisi aika saada dialoginen käänne. Sitä tarvitaan, jotta edessä oleviin isoihin kysymyksiin saadaan löydettyä ratkaisut.

Yhteisen tarinan uutta alkua ovat olleet jo alueemme kunnanhallitusten puheenjohtajat pohtimassa (Kaupunkiuutiset 7.6.19). Tarinan keskiosan kirjoittamiseksi tarvitaan laaja kattaus dialogiin kykeneviä poliitikkoja, jotka pystyvät eri alueiden erityisyyttä kunnioittaen etsimään parhaat juonenkäänteet onnellisen lopun aikaansaamiseksi. Tarinan luonteva alku on sosiaali-ja terveyspalvelujen järjestämiseen liittyvän yhteistyön kehittäminen, josta voidaan sitten liikkua esimerkiksi kohti elinvoimatyön uudelleen organisointia.

Jokainen tarina alkaa pienestä. Ensimmäiset käänteet ratkaisevat pysyykö lukijan mielenkiinto – haluaako hän tulla osaksi tarinaa. Meidän pitää kirjoittaa alueemme yhteinen tarina niin, että jokainen voi tuntea sen omakseen.
”Sen pituinen se.”

Hyvää kesää kaikille!

P.S Alla oleva kuva on kooste viime vuoden Herkkujen yöstä Hauholla. Tänä vuonna Herkkujen yö järjestetään perjantaina 12.7. klo 18-24. Nähdään siellä!