tiistai 12. marraskuuta 2019

Puhe budjettivaltuustossa 11.11.2019


Hämeenlinna sai monia vuosia nauttia valtionorganisaatioiden läsnäolosta kaupungissa. Varuskunta- ja koulukaupunkistatus on iskostunut mieliimme. Ehkä liian lujaa, sillä nyt kun työpaikkojen ja elinvoiman edistämiseksi pitääkin itse tehdä töitä, emme oikein tunnu löytävän yhteistä suuntaa.
Kunnan palveluita on mahdollista tuottaa vain, jos saamme verotuloja. Verotulojen heikko kehitys selittää suurimman osan vuoden 2019 alijäämästä eivätkä esimerkiksi investoinnit, joiden syyksi usein alijäämä laitetaan. Tämän vuoden tulokseen ovat erityisesti vaikuttaneet kuluvan vuoden verokorttiuudistus sekä tulorekisteriin liittyvät ongelmat, jotka yhteensä selittävät noin 7 milj. euron osuuden alijäämästä. Verotulojen kehitykseen vaikuttavat sekä asukasmäärä että asukkaiden tulot. Valitettavasti asukasmäärä ei ole kasvanut toivotulla tavalla ja myös veronalaisen tulon kasvu on Hämeenlinnassa jäänyt noin puoleen valtakunnan keskiarvosta. Väestömäärän kehitys selittää osin myös kaupunkirakennelautakunnan alijäämän, joka on seurausta pääosin heikosta tonttimyynnistä ja vastaavasti väestön rakenne esimerkiksi erikoissairaanhoidon kasvavat menot. Onneksi asukasluvun kehitys on ollut kuluvana vuonna ennakoitua myönteisempää.
Kuntatalous on kriisissä joka puolella Suomea. Emme ole yksin asian kanssa, mutta kukaan muu ei tule meitä auttamaan alijäämäahdingossa. Emme voi jatkaa päättämättömyyden tiellä. Meidän on itse löydettävä ratkaisut. Siitä on kyse tänään päätöksenteon kohteena olevassa budjetissa. Nyt on aika toimia.
Julkisessa keskustelussa laitetaan elinvoimainvestoinnit ja peruspalveluinvestoinnit usein vastakkain. Näin ei ole. Molempia tarvitaan, jotta kaupunkimme olisi sekä pito- että vetovoimainen. Toki tarvitsemme myös aktiivisesti toimivaa elinkeinoyhtiötä, joka tekee hartiavoimin töitä, jotta myös muut investoisivat ja loisivat työpaikkoja alueelle. Emme voi jäädä toimettomaksi vaan meidän pitää toimia, jotta saamme alueelle uusia työpaikkoja ja uusia asukkaita. Vain näin toimien voimme vaikuttaa tulopohjamme pitävyyteen tulevina vuosina.
Käsillä olevassa budjettikirjassa esitetään 36,8 milj euron edestä nettoinvestointeja, Se sisältää maltillisia investointeja elinvoimaan ja todella mittavia investointeja peruspalveluihin, esimerkiksi 16 miljoonaa euroa turvallisten ja terveellisten tilojen rakentamiseen. Hyvä niin, sillä palveluverkko on saatava kuntoon.  Uskallan sanoa tähän sitoutuneen kaikkien puolueiden. Palveluverkon rakenne vaatii kuitenkin tarkastelua, sillä syntyvyyden lasku on huomattavaa niin meillä kuin kaikkialla Suomessa.  Terveyspalveluiden kehitys uusine välineineen antaa myös mahdollisuuden keskittää palveluverkkoa. Esimerkiksi omaolo.fi järjestelmä on otettu hyvin vastaan. Tiedän, että muutoksia ei katsota hyvällä. Rohkenen kuitenkin väittää, että kun saamme terveyspalvelut toimimaan entistä tarkoituksenmukaisemmin ja hoitoon pääsyä vahvistaen, ovat myös kuntalaiset tyytyväisiä. Tätä ajatusta vahvistaa myös valinnanvapauskokeilusta saadut tulokset, jossa esim. Jukolan terveysasemalta Mehiläiseen vaihtaneet asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun, siitäkin huolimatta, että Mehiläisen toimipiste sijaitsee Keinusaaressa jopa kymmenen kilometrin päässä Jukolan terveysaseman alueeseen kuuluvien kotiosoitteesta. Olennaista kokemuksessa on ollut hoitoon pääsy ja palvelu, eikä matka. Perusopetuspalveluihin liittyen pidän lähellä sijaitsevia kouluja tärkeänä, sillä koulussa käydään joka päivä ja sinne kulkijat ovat lapsia. Mutta olen myös sitä mieltä, että koulut tarvitsevat toimiakseen lapsia. Siksi on ennakoitava alueellisen syntyvyyden vaikutukset ja toimittava kokonaisuuden kannalta järkevästi. Se on vastuullista politiikkaa. Muistutan vielä, että alijäämämme tältä vuodelta tulee olemaan yli 20 miljoonaa ja vuosittainen kustannusten nousu yli 5%. Tähän on puututtava. Peruspalveluinvestointien tarkastelun tarve on seurausta palvelujen kokonaiskustannusten laskemisen tarpeesta ja lapsimäärän vähenemisestä. Meidän on ennakoitavaa tulevaa.
Veronkorotus ei ole kestävä keino, vaan kustannusten nousu on saatava taittumaan ja veronalennus oltava pitkän tähtäimen tavoite. Kokoomukselle veronkorotus on vaikea paikka. Onkin välttämätöntä kaikkien sitoutua kaupunginjohtajien säästölistan sisältämiin tavoitteisiin ja talouden tasapainottamissuunnitelmaan. Se ei tarkoita, että juuri säästölistassa esille nostetut asiat olisivat niitä, jotka sitten päätetään toteuttaa, mutta olennaista on, että palvelujen tuottamisen kustannukset on saatava laskuun. Se tapahtuu tehokkaimmin yksiköitä lakkauttamalla, toimintoja keskittämällä ja hyödyntämällä uusia tapoja toimia, mutta viisaasti niin, että seurausvaikutukset eivät syö saatuja säästöjä. Siksi tarvitsemme tietoon pohjautuvaa valmistelua, eli selvitystä mitä asioita voisimme tehdä toisin tai eri tiloissa tai yhdessä muiden palvelutuottajien kanssa. On aivan olennaisen tärkeää, että sitoudumme esille nouseviin mahdollisuuksiin suitsia palveluiden tuottamisen kustannusten nousua. Vaikeitakin päätöksiä on tehtävä, se on vastuullista politiikkaa, johon Kokoomus on sitoutunut. Muistutan, että verojen korotustarve ja palveluverkon tarkastelutarve on seurausta tavallisten kuntalaisten palvelujen kustannusten noususta ja toisaalta verotulojen pohjan pettämisestä. Siteeraan talousjohtaja Jussi Oksaa, joka aina jaksaa muistuttaa, että talouden tasapainottaminen on mahdollista vain kustannuksia pienentämällä tai tuloja lisäämällä. Meidän on onnistuttava tulevina vuosina molemmissa, jotta saamme talouden tasapainoon.
Haluan lopuksi kiittää kaupunginjohtajia ja virkamiehiä budjettikirjan määrätietoisesta rakentamisesta. Haluan myös kiittää muiden ryhmien edustajia rakentavista ehdotuksista budjettikirjan sisällön kehittämiseksi. Nyt on tekojen aika.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Rakastakaa niitä pentujanne!


Perhe on lapsen kasvun ja kehityksen perusyksikkö. Perheen rakenne voi olla moninainen, mutta keskeistä on, että siellä kannetaan vastuuta toinen toisista ja ennen kaikkea lapsista. Kun lasten ja perheiden kanssa työtä tekevät huomaavat merkkejä vastuunkantoon liittyvistä ongelmista, tulee perhettä auttaa heti jo varhaisessa vaiheessa.
Lastensuojelumenot ovat edelleen kasvussa. Vaikka resursseja on lisätty perheiden kotipalveluun, eivät nämä toimet ole näkyneet lastensuojelumenojen vähenemisenä. Olen sitä mieltä, että ongelmiin pitäisi pystyä puuttumaan heti jo niiden havaitsemisen alkuvaiheessa eli osana varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tekemää perustyötä. Tämä on tehokkaampaa ja inhimillisesti parempi tapa, kuin että vasta tilanteen kriisiytyessä perhe saa apua.
SOTE-sopan keitto on heikentänyt kunnissa tapahtuvaa SOTE-kehittämistä. Hämeenlinnassa valmisteltiin siirtymistä SOTE:en muokkaamalla lautakuntia uudelleen. Tässä yhteydessä lasten ja nuorten lautakunta muuttui sivistys ja hyvinvointilautakunnaksi, lasten ja nuorten SOTE-palveluiden siirtyessä syntyneen sosiaali- ja terveyslautakunnan vastuualueelle. Samalla hyvin alkanut moniammatillinen yhteistyö peruspalveluiden (varhaiskasvatus ja perusopetus) ja sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä jakautui jälleen eri hallintokunnille. Emme voi enää jäädä odottamaan mahdollista SOTE-ratkaisua, vaan meidän pitää aloittaa tämän yhteistyön jäntevä johtaminen eri hallintokuntien toimintojen tarpeenmukaiseksi yhdistämiseksi. Sote- ja peruspalvelujen toimijoita yhdistävän työparitoiminnan suunnittelu ja johtaminen tulisikin ottaa yhdeksi kärjeksi ensi vuoden talous- ja toimintasuunnitelmassa. Kolmannen sektorin toimijat sekä vertaistukitoiminta voitaisiin myös rakenteellisesti liittää paremmin osaksi perheiden tukemista.
Perheiden oman vastuun kantamisen edistämisen merkitystä ei voi kyllin korostaa. Mitkään yhteiskunnan resurssit eivät riitä eivätkä voi korvata perheen tukea ja rakkautta lapsen ja nuoren tasapainoisen kehityksen rakentamisessa. Perheiden voimaannuttaminen on keskeistä myös lastensuojelumenojen kasvun pysäyttämiseksi. Peruspalveluissa työskentelevät tarvitsevat aikaa ja tiloja kohdata lapset ja aikuiset rauhassa luontevasti osana päivittäin tapahtuvaa vuoropuhelua. Tuetaan tukea tarvitsevia ja tehdään se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Kasvatusmetodit vaihtelevat mutta rakkauden merkitys pysyy. ”Rakastakaa niitä pentujanne! Saamansa rakkauden voimalla he jaksavat taas nousta ylös”, toteaa Seela Sella (Pirkka 10/2019). Olen samaa mieltä. Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja - yksinkertaista ja välillä niin vaikeaa.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Sanasia teatterista kahdesta näkökulmasta



Hämeenlinnan teatterin taloudellinen ja toiminnallinen tilanne on ollut tapetilla noin vuoden päivät. Äänessä ovat olleet teatterin kanssa läheisesti toimineet tai nykyisellään siellä toimivat. Yleisön ääni ei julkisuudessa ole ollut kovinkaan edustettuna. Keskustelun paikka on kuitenkin viimeistään nyt, sillä prosessi etenee teatterin tilanteen kohentamiseksi ja muutosjohtajan valinta on käynnissä. Hämeenlinnassa tulee olla teatteri.
Kaupunginhallituksen jäsenenä olen päässyt seuraamaan asioiden kehitystä läheltä. Vaikka talouden ei soisi taiteen tekemisessä näyttelevän suurta roolia, ovat taloudelliset reunaehdot silti tunnustettava. Teatterin on pystyttävä toimimaan taloudellisten resurssien puitteissa.  Ihmisille pitää pystyä maksamaan palkka ja tilavuokrista on selvittävä. Ja tietysti halutaan tehdä laadukasta teatteria. Tästä on kyse myös Hämeenlinnassa. Olen yrittänyt lisätä ymmärrystäni teatterin taloudesta kahlaamalla läpi valtionavustuksiin liittyvää lainsäädäntöä. Toki totean heti, että ymmärrykseni asiasta on vain pintapuolinen.
Hämeenlinnan teatteri saa valtionosuutta 46 henkilötyövuoden pohjalta 888 870 euroa. Mainittakoon, että puhtaasti tuotantotalopohjalta toimiva Espoon kaupunginteatteri saa 30 henkilötyövuoden pohjalta 579 698 euroa valtionosuutta. Valtionosuuksia kerryttävät sekä vakituinen että vieraileva henkilöstö. (https://minedu.fi/teattereiden-ja-orkestereiden-valtionosuudet). Valtionosuus, kuten myös Hämeenlinnan kaupungin maksama tuki ovat laskeneet viime vuosien aikana. Tukien lasku yhdistettynä laskeviin lipputuloihin, ovat johtaneet talouden kurjistumiseen ja siihen tilanteeseen, jossa nyt ollaan.
------------------------------------------------
Taiteella on itseisarvo. Taide tarjoaa mahdollisuuden tarkastella maailmaa uudenlaisista ja yllättävistä näkökulmista. Taide rikastuttaa ihmisten elämää. Taide on osa ihmisyyttä. Ihminen tarvitsee mahdollisuuksia ilmaista itseään ja lisätä ymmärrystä itsestään taiteen eri keinoin.
Vanhempani ovat näyttelijöitä. Pääsin näyttämölle ensimmäisen kerran 3-vuotiaana. Sen jälkeen lähes vuosittain, minulla oli mahdollisuus päästä mukaan teatteriin avustajaksi. Muistan elävästi, miten tärkeä kokemus oli päästä nuoruusvuosina ihka oikeaan rooliin. Tulla kuulluksi näyttelijöiden joukossa. Saada olla mukana tekemässä yhdessä teatteria, jonka sanomalla koki olevan merkitystä.
Hain teatterikouluun Turkan aikaan. Hakuprosessin aikana juoksimme ympäri jumppasalia huutaen ”Sonni ajaa takaa!” En päässyt sisälle. Enkä päässyt seuraavanakaan vuonna. Minusta tuli opettaja ja sittemmin yrittäjä. Hyvä niin. Kun olen seurannut vanhempieni työskentelyä ja toisaalta analysoinut omaa toimintaani, on itsestään selvää, että he ovat taiteilijoita ja minä en ole.
Näyttelijöillä on erityinen taito tulkita ja tuoda julki asioita, joista on muuten vaikea puhua. Katsomon pimeydessä voi rauhassa ja turvassa antaa näyttämöltä virtaavan energian ja tulkinnan tulla osaksi omaa tietoisuutta ja sitä kautta kasvattamaan omaa kokemus- ja ajatusmaailmaa. Katsojan ja näyttelijän välinen suhde on joskus terapeuttinen molemmille. Persoonan kasvu mahdollistuu yhteisessä vuorovaikutuksessa. Mahdollisuus ihmisenä kasvamiseen ei saisi olla taloudesta kiinni…
-----------------------------------------------------
mutta kun on kyse ammattiteatterista, on talous aina läsnä.
Hämeenlinnan tilanteessa puhutaan rakenteellisista muutoksista, talouden tervehdyttämisestä ja monipuolisen esitystoiminnan mahdollistamisesta. Siirtymisen tuotantotalomalliin ei tarvitse olla mustavalkoinen, vaan se voidaan hyvin linkittää laitosteatterin toimintaan. Onhan jo nyt vierailut teatterissamme arkipäivää. Rakenteelliset muutokset voidaan toteuttaa esimerkiksi yhdistämällä toimintoja Verkatehtaan ja Verkatehtaalla toimivien muiden toimijoiden kanssa. Tässä on nimenomaan nyt etsikkoaika, kun Verkatehtaan johtaja vaihtuu teatterin johtajan ohella. Näkisin tässä yhteisessä kehittämisessä mielelläni mukana myös Miniteatterin, ARX:in ja Sibelius-opiston. Uudenlaisten toimintatapojen kehittäminen vaatii resursseja. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi valtion talousarvion rajoissa myöntää valtionavustusta teattereiden ja orkestereiden toiminnan kehittämistä varten (730/1992, 6 a § 3 mom.). Avustus on tarkoitettu kehittämistoiminnasta syntyviin menoihin. Ensi vuodelle rahaa on varattu 3,9 miljoonaa euroa. Hakuaika päättyy 3.9. Tuki voi kattaa jopa 98% syntyneistä kustannuksista. (https://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtionosuuden-piirissa-olevien-valtakunnallisesti-tai-alueellisesti-merkittaville-teattereille-ja-orkestereille-seka-teattereiden-ja-orkestereiden-ke
Olisiko Hämeenlinnan teatterin ja koko Hämeenlinnan näyttämötaiteen kentän uudistaminen sellainen kehittämistoimi, johon rahaa myönnettäisiin? Vain hakemalla se selviäisi.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Entä jos elämä onkin ympyrä eikä jana?



Jos elämä on jana, olen elämäni janan keskipisteessä (tai oikeastaan jo yli), josta alkaa laskenta kohti janan loppupäätä. Elämän janaa kuvataan usein kaarena. Kaari voi olla hymysuu 😊 tai alakuloinen suun muoto . Elämällä elämää hymysuuna, saa elämän kaari jo heti uuden sisällön.

Jana-ajattelussa nähdään kulttuuriset elämäntapahtumat kuin ennalta määrättyinä toimina. Tuossa kohden janaa mennään naimisiin, tuossa saadaan lapsia, tuossa ollaan uran huipulla ja tuossa sitten voi jäädä eläkkeelle nauttimaan vapaudesta, mutta myös odottamaa sitten vanhana (koska se on?) koittavaa kuolemaa. Niinhän elämän kuuluu mennä.

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu jana-ajattelu – projekti-elämä, kuten Frank Martela mainiossa kirjassaan Valonöörit (Gummerus 2015) toteaa. Eletään projektista toiseen. On omia projekteja, mutta vielä enemmän saatetaan suorittaa meille kulttuurisen taustamme vuoksi asetettuja projekteja. Itselle merkityksellisten asioiden tekeminen ei ole helppoa. Mielen pitää usein käydä pitkä itsetutkiskelun matka, jotta osaamme erottaa mitä asioita itse todella haluamme ja mitä asioita meidän on opetettu tavoittelemaan.

Jana vie meitä, vaikka tiedämme elämän olevan arvaamatonta. Asiat eivät asetu janalle oikeassa järjestyksessä. Petytään ja petetään omat ja toisten odotukset. Ei ollakaan ajoissa naimisissa, ei tulekaan lapsia, ei edetä uralla. Sairaudet pysähdyttävät, elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Jana ei vastaa omia ja toisten odotuksia.

Pitäisikö luopua jana-ajattelusta, kun se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta?

Muistan lukeneeni, että afrikkalaisessa kulttuurissa elämä ajatellaan ympyränä. Ei ole alkua ja loppua, on vain toisiinsa kietoutunut menneisyys ja nykyisyys sekä tulevaisuus, joka määräytyy valintojemme ja koko meitä ympäröivän reaalisen ja henkisen todellisuuden kautta. Elämme Martelan uudissanan mukaisesti elämämme ”suhdelona” emmekä yksilönä, vaikka sitä niin usein korostetaan. Olevaisuutemme määräytyy suhteina, suhteena toisiin ja itseen.

Elämän ympyrässä keskellä on minuus, joka täydentyy kokemusten kautta. Minuus itsessään on jo olemassa, sitä ei tarvitse luoda projektien ja oikea-aikaisten saavutusten kautta. Se on ja pysyy, mutta elämä kasvattaa sitä kohti täydentymistä. Omalle kontolle jää uskaltaa elää, uskaltaa olla elämän vietävänä.




maanantai 1. heinäkuuta 2019

Yhteistä tarinaa kirjoittamassa


Kesällä on aikaa lukea tarinoita. Usein niihin liittyy opetus, mutta ei aina. Jotkut tarinat tuntuvat loppuvan kesken. Tämäkin tarina on kesken, mutta olen kehittänyt sille lopun. Se kuuluu näin.

”Yhdessä toimien ja aluetta kehittäen väestönkehitys ja verotulot saatiin kasvuun, investoinnit rahoitettua ja palvelut turvattua kuntalaisille. Sen pituinen se.”

Kyseessä on Hämeenlinnan seudun kuntien yhteinen tarina kohti kukoistusta. Tarinan alkusanat on kirjoitettu jo Paras -hankkeen (kunta-ja peruspalveluuudistus) aikana 2007-2012. Useiden käänteiden jälkeen tarina sai yhdenlaisen lopun, mutta monen mielestä tarina jäi kesken.

Syitä tarinan jatkamiselle on useita. Tässä muutamia. Syntyvyys laskee edelleen koko Suomessa. Ikäluokkien pienenemisen myötä koulujen ja päiväkotien tarve vähenee. Samaan aikaa ikääntyvän väestön osuus kasvaa, jolloin myös tarve terveys- ja hoivapalveluille lisääntyy. Työikäisestä väestöstä kilpaillaan. Turvallinen ja kuitenkin kiinnostavaa toimintaa tarjoava ympäristö on kilpailuvaltti, kuten myös mahdollisuus joustavaan kulkemiseen työpaikan ja kodin välillä. Edulliset asumiskustannukset ja toimivat palvelut ovat myös monen muuttajan toiveissa. Tarpeita ja toiveita riittää, mutta kuntien kassat eivät riitä niitä täyttämään, ellei väestönkehitystä ja sitä kautta verotuloja saada kasvuun.

Tässäkin tarinassa on opetus. Se kuuluu näin.

”Kun kunnat huomasivat, miten tehokasta ja palkitsevaa on yhdessä miettiä alueen kehitystä, alkoi uudenlaisen toimintakulttuurin aika. Siinä kuunneltiin ja diskuteerattiin ja päästiin parempiin ratkaisuihin, kuin kukaan uskalsi odottaa.”

Olen vahvasti yhteistyöhön ja dialogiin uskova ihminen. Dialogilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti toista ja toisen mielipidettä arvostavaa kuuntelua ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkivää keskustelua. Mielestäni poliittiseen keskustelukulttuuriin olisi aika saada dialoginen käänne. Sitä tarvitaan, jotta edessä oleviin isoihin kysymyksiin saadaan löydettyä ratkaisut.

Yhteisen tarinan uutta alkua ovat olleet jo alueemme kunnanhallitusten puheenjohtajat pohtimassa (Kaupunkiuutiset 7.6.19). Tarinan keskiosan kirjoittamiseksi tarvitaan laaja kattaus dialogiin kykeneviä poliitikkoja, jotka pystyvät eri alueiden erityisyyttä kunnioittaen etsimään parhaat juonenkäänteet onnellisen lopun aikaansaamiseksi. Tarinan luonteva alku on sosiaali-ja terveyspalvelujen järjestämiseen liittyvän yhteistyön kehittäminen, josta voidaan sitten liikkua esimerkiksi kohti elinvoimatyön uudelleen organisointia.

Jokainen tarina alkaa pienestä. Ensimmäiset käänteet ratkaisevat pysyykö lukijan mielenkiinto – haluaako hän tulla osaksi tarinaa. Meidän pitää kirjoittaa alueemme yhteinen tarina niin, että jokainen voi tuntea sen omakseen.
”Sen pituinen se.”

Hyvää kesää kaikille!

P.S Alla oleva kuva on kooste viime vuoden Herkkujen yöstä Hauholla. Tänä vuonna Herkkujen yö järjestetään perjantaina 12.7. klo 18-24. Nähdään siellä!





perjantai 12. huhtikuuta 2019

Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii?


Vaalikampailun suola ovat kohtaamiset toreilla ja turuilla. Tavallisen ihmisen arki tulee lähelle, kun rollaattorilla kulkeva mummo tulee kertomaan, miten pelkää yksinäisenä ihmisenä vanhenemista. Tai kun opettaja tulee kertomaan, miten turhauttavalta tuntuu, kun tarpeesta huolimatta ei saa apua oppilaalle. Resurssipula on kerrottu syyksi. Joskus kohtaaminen itsessään on se, mitä kaivataan. Kuulluksi tulemisen tarve näkyy.
Suomella pyyhkii hyvin. Olemme maailman onnellisin kansa - noin keskimäärin mitattuna. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta asiat eivät aina ole kohdallaan. Hyvää tarkoittavat lait saattavat johtaa seurauksiin, joita lain valmistelun yhteydessä ei olla tultu ajatelleeksi. Lainsäädännössä tarvitaankin kykyä nähdä isoja kokonaisuuksia, jotta tällaiselta vältytään.  
Mihin tulevalla hallituskaudella pitäisi sitten kohtaamieni ihmisten mielestä keskittyä? Lääkäriin pitää päästä. Pieniä eläkkeitä tulee nostaa ja pienten tuloluokkien verotusta keventää. Yksinhuoltajia tulee tukea. Oppilaille tulee taata enemmän lähiopetusta ja myös tukea koulunkäyntiin tarvittaessa. Vanhusten turvallisuuden tunteen palauttaminen vaatii toimia. Siinä ehkä ne tärkeimmät.
Kokoomuksen politiikka lähtee työnteon arvostamisesta. Työnteko on kaiken perusta. Työn kautta syntyy verorahoja, joilla kustannetaan yhteiskunnan palvelut. Yrityksien toimintaedellytykset tulee säilyttää ja taata mahdollisimman monelle suomalaiselle työpaikka. Osaamisen tason nosto on välttämätöntä. Suomi ei pysty kilpailemaan määrällä, vaan laadulla ja osaamisella.
Perusturvan tulee kannustaa kaikenlaiseen toimeliaisuuteen ja luoda vakautta ihmisten elämään. Vakaus luo pohjan myös perheen perustamiselle. On selvää, että tulevalla hallituskaudella tarvitsemme SOTE-uudistuksen loppuunsaattamisen ohella perusturvauudistuksen.  
Heikoimmista on pidettävä huolta. Syrjäytyneet nuoret ja vanhenemista pelkäävät ikäihmiset eivät kuulu maailman onnellisimman kansan tarinaan. Seuraavalla hallituskaudella meidän pitää osoittaa pystyvämme parempaan. Vaikka desimaalit eivät yksistään pelasta ketään, on selvää, että tarvitsemme lisää käsiä ja ihmisiä kohtaamaan ja auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Yhdessä vastuuta kantaen, meidän pitää luoda uudenlaisia toimimisen tapoja, jotta voimme taata turvallisen lapsuuden ja turvallisen vanhuuden kaikille.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Satsataan koulutukseen


Tulevat vaalit ovat koulutusvaalit, kunten Hämeen Sanomien yleisönosastolla taannoin todettiin. Koulutukseen satsaaminen on sekä taloudellisesti että inhimillisesti järkevää. Oppilaat tarvitsevat opettajaa ja läsnäolevia aikuisia. Kohtaamiselle tarvitaan aikaa. Opetuksen minimituntimäärää tulee nostaa ja lisätä tarvittaessa aikuisia tukemaan niiden oppilaiden oppimista, joilla on ongelmia oppimisen ja itsesäätelyn kanssa.
Resurssipula vaivaa koulua. Ongelmat tiedostetaan, mutta valitettavan harvoin toimitaan. Tähän ei ole enää varaa. Suomessa on tällä hetkellä yli 60000 syrjäytynyttä nuorta (mesaatio.fi) ja lähes 100000 tehostetun tai erityisen tuen perusopetuksen oppilasta (tilastokeskus.fi). Kun yhtä aikaa yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 19,9 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 (stat.fi), on meillä käsillä kestämätön tilanne, jos nyt tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia ja nuoria ei saada ohjattua koulupolun läpi työelämään asti.
Minimituntimäärän nostaminen yhdellä tunnilla maksaa yhteiskunnalle noin 6 miljoonaa euroa. Jos minimituntimäärää nostetaan läpi perusopetuksen ovat kustannukset noin 54 miljoonaa euroa. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle ovat Sitran ja THL:n laskujen mukaan noin 300 000 euroa (julkari.fi). 60 000 nuoren kustannukset ovat siis noin 18 miljardia euroa. Syrjäytymisen kierteen katkaiseminen tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin se, että emme tee säästösyistä mitään.
Erityisen tuen oppilaat saavat useammin henkilökohtaista apua koulunkäyntiin kuin tehostetun tuen oppilaat. Koulunkäyntiavustajan palkkakustannukset vuositasolla ovat noin 30000 euroa (kvtes.fi). Vaikka kustannukset ovat hyvin kohtuulliset, ei koulunkäyntiavustajia riitä kaikille tarvitsijoille. On selvää, että myös tehostetun tuen lapset ja nuoret hyötyisivät aikuisen läsnäolosta ja tuesta. Voisiko kolmannen sektorin hyödyntäminen olla yksi ratkaisu, jolla voitaisiin tukea tehostetun tuen oppilaiden koulunkäyntiä ja elämänhallintaa. Tästä yhtenä esimerkkinä Oma kamu -toiminta (omakamu.fi) Vai olisiko yksi ratkaisu kunnallisen koulunkäyntiavustajien pankin luominen, josta akuuttiin tilanteeseen saataisiin heti lähiaikuinen avuksi, jolloin ongelmat eivät ehtisi kasvaa liian suuriksi. Uusia toimintamalleja on kehitettävä ja niitä resursoitava, jotta syrjäytymisen kierre saadaan katkaistuksi jo varhaisessa vaiheessa.
Taloustieteen emeritusprofessori Siksten Korkman toteaa Helsingin Sanomien kolumnissa: (hs.fi/mielipide 8.1.19): ”Hyvin kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”).” Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Ei lisää hallintoa ja veroja, vaan toimivat SOTE-palvelut

SOTE-kaatui. Hymynkare oli näkyvissä joidenkin suupielissä. Minua ei hymyilytä. Kanta-Hämeen alueella on tehty hartiavoimin töitä SOTE-palvelujen turvaamiseksi kuntalaisille. Olemme osallistuneet kokeiluihin, antaneet lausuntoja, rakentaneet uutta maakuntaa ja todenneet, että palvelujen uudistamiselle on totisesti tarvetta. Nyt olemme palanneet lähtöpisteeseen.
Aikaa ei olisi varaa hukata. Kanta-Hämeen väestö ikääntyy vauhdilla, minkä seurauksena terveyspalvelujen tarve kasvaa lähivuosina. Terveysongelmien ehkäisemiseksi ikäihmisten toimintakykyä ylläpitävä toiminta tulisi nostaa keskiöön. Liikuntaihmisenä uskon liikkumisen voimaan. Kunnan ylläpitämien uimahallien, kuntosalien ja muiden liikuntapaikkojen tulisi olla entistä kohtuuhintaisempia yli 70-vuotiaille siinä missä myös alle 18-vuotiaille. Hyvinvoiva väestö on pitkässä juoksussa paras tapa säästää SOTE-menoissa.
Elämä ei aina ole reilua. Vaikka kuinka pitäisi itsestä huolta, eteen voi tulla yllättäviä asioita, joiden takia terveys tai toimeentulo, jopa molemmat, saattavat mennä.  Silloin ihmisen pitää voida luottaa yhteiskunnan apuun.
Kokoomuksella on tärkeää, että ihmiset pääsevät lääkäriin. Tavoitteenamme on laskea hoitoon pääsyn takuurajaa nykyisestä kolmesta kuukaudesta kuukauteen perusterveydenhuollon osalta ja suun terveydenhuollon osalta nykyisestä kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Takuun toteutumiseksi tarvitaan sekä kunnallisia että yksityisiä toimijoita. Yksityisten toimijoiden palveluja voidaan käyttää tarpeen mukaan palvelusetelijärjestelmää hyödyntäen silloin, kun kunnan omat palvelut eivät pysty vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin.
Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kulkevat käsi kädessä. Tulevalla hallituskaudella tulisi lainsäädännöllisesti varmistaa sosiaalipalveluihin pääsyn takuu, jotta pystyttäisiin puuttumaan terveysongelmien taustalla usein oleviin juurisyihin.  Yksinhuoltajan talousongelmat eivät ratkea masennuslääkkeillä ja nuoren elämänhallintaan liittyvät ongelmat rauhoittavilla, vaan niiden ratkaisemiseksi tarvitaan sosiaalialan ammattilaisia.
Leveät hartiat eli suomeksi sanottuna riittävä veropohja on edellytys palvelujen järjestämiselle. Joidenkin tahojen mukaan 100 000 henkeä olisi riittävä väestöpohja SOTE-palvelujen tuottamiseksi. Kanta-Hämeessä on Tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä 171 274 asukasta, joten väestöpohja riittää hyvin SOTE-palvelujen tuottamiseen. Kuntayhtymämalli on yksi vaihtoehto. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin perussopimusta voisi muuttaa niin, että siihen linkitettäisiin myös perusterveydenhuollon tuottaminen alueella. Näin saataisiin kipeästi kaivattu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteys myös hallinnollisesti toteutettua. Kuntayhtymämallissa ongelmaksi voi tulla omistajakuntien hyvin erilainen väestöpohja ja palvelujen tarve. Valtionosuusjärjestelmää tulee kehittää niin, että kunnat, joissa eläkeläisten määrä lisääntyy ja työssäkäyvien määrä laskee, pystyvät suoriutumaan velvoitteistaan. Toki on myös hyväksyttävä se tosiasia, että tulevaisuudessa kuntaliitokset tulevat lisääntymään laskevan syntyvyyden ja väestön keskittymisen seurauksena.
Suomi elää edelleen velaksi, vaikka hallitus on pystynyt kuluneella kaudella nostamaan työllisyysastetta. Kestävyysvajeen ratkaisemiseksi on vain kaksi tietä: tulojen lisääminen tai menojen leikkaaminen. Koska SOTE-palveluiden kustannukset tulevat joka tapauksessa nousemaan, jää jäljelle vain tulojen lisääminen. Työllisyyden lisääminen onkin aivan keskeistä, jotta pystymme takaamaan laadukkaat SOTE-palvelut kaikille suomalaisille myös tulevaisuudessa. 

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Vahva Kanta-Häme tarvitsee kolme kirkasta tähteä

Kanta-Hämeen vetovoima laskee. EK:n kuntarankingin tuloksissa Hämeenlinnan seutukunnan vetovoima on pudonnut muutaman vuoden aikana sijalta 3 sijalle 12 (Häsa 15.2.). Nyt on viimeistään aika tarttua toimeen – jopa Hämeessä. Mielestäni koko Kanta-Hämeen tulevaisuuden kannalta vahva Riihimäen, Forssan ja Hämeenlinna muodostama ”kolmen tähden maakunta”, tuottaa parhaiten vetovoimaa ja työpaikkoja alueelle.
Kanta-Hämettä yhdistävät monet tekijät: kahdeksan tähden sairaala -hanke, Hämeen ammattikorkeakoulu, matkailu ja muu elinkeinoelämä sekä yhteinen historia koko Suomen vilja-aittana. Väen vängällä tunnutaan kuitenkin etsittävän tekijöitä, jotka heikentävät maakunnan yhtenäisyyttä. Tosiasia on, että yhtenäisenä maakuntana sen kolmella tähdellä on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa alueen vetovoimaisuuteen.
Vetovoima ei synny itsestään, vaan tarvitaan tekoja, jotka nostavat maakuntamme profiilia. Yhteistyötä ja vuorovaikutusta on kehitettävä. Viestinnän tulee keskittyä alueella tapahtuviin positiivisiin asioihin. Kärkiyritysten ja suurten työllistäjien on tehtävä yhteistyötä keskuskaupunkien kanssa, jotta veturiyritykset pysyvät alueella ja haluavat kehittää toimintaansa. Yritysmyönteinen ilmapiiri lähtee yksilöistä ja etenee siitä kohti tekemisen kulttuuria. Muutamat keskeiset yritysjohtajat voisivatkin nostaa omaa profiiliaan alueen kehittäjänä. Silloin myös pienemmät yritykset uskaltaisivat lähteä mukaan. Tarvitaan myös yhteistyötä alueen yritysten ja oppilaitosten kesken. Kuntien päättäjien tulee luoda mahdollisuuksia kaavoituksen ja toiminta-alustojen luomisen kautta alueella tapahtuvalle kehittämistoiminnalle. Tarvitaan myös laajempaa yhteistyötä poliitikkojen kesken. Yhteinen kehittämisen tahtotila ja yli puoluerajojen tapahtuva aluevaikuttaminen vievät koko maakuntaa eteenpäin. Eripuran kylväminen on saatava loppumaan.
Kanta-Hämeen maakunnan hajoaminen ei palvele ketään. Hämeenlinna Pirkanmaan, Forssa Varsinaissuomen ja Riihimäki Uudenmaan maakunnan laitamilla eivät loista kirkkaana, vaan ne katoavat pikkuhiljaa isojen keskusten otteessa. Mutta yhdessä nämä kolme kaupunkia muodostavat kirkkaana loistavan tähdistön - Kanta-Hämeen Orionin vyön.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Perustulo tavoitteena


Perustulo, yleistuki ja monet muut käsitteet sinkoilevat, kun sosiaaliturvan uudistusta pohditaan. Siitä ollaan yksimielisiä, että sosiaaliturvaa tulee uudistaa.
Kokoomuksen malli on vastikkeellinen yleistuki (Kokoomus.fi), jonka toteutuksen mahdollistaisi tämän vuoden alusta voimaan tullut tulorekisteri-järjestelmä. Kun kaikki henkilön saama tulo kirjataan ajantasaiseen tulorekisteri- järjestelmään, se mahdollistaa tarveperusteisen sosiaalietuuden maksun, joka sopeutuu automaattisesti tulojen muutoksiin. Kuukausittainen varma perustulo toteutuu, mutta osa siitä on itse ansaittua tuloa ja osa yhteiskunnan maksamaa.
Tuen saamisen ehtona olisi aktiivinen työnhaku sekä osallistuminen työllistymistä edistäviin palveluihin. Työllistymistä edistävien palveluiden saatavuutta ja sisältöä myös edelleen kehitettäisiin osana uudistusta. Tämän osa-alueen kehittämisen tarve onkin ilmeinen. Tuensaajalla olisi velvollisuus hakea kokoaikaista työtä tai hankkia yrittäjätuloja tietyn tavoitetason verran. Pienyrittäjän olisi tämän mallin kautta turvallista aloittaa yritystoiminta hieman pienemmälläkin asiakaspohjalla, koska tukiosuus kompensoisi alkuvaiheen tulonmuodostusta.
Haluaisin nostaa tuensaajiksi myös tavoitteellisesti urheilua harrastavat henkilöt, jotka eivät urheilu-uran vuoksi voi vastaanottaa työtä, vaikka ikänsä puolesta heidän pitäisi alkaa kantaa vastuuta elämästään. Näiden henkilöiden toimeentulo on vanhempien varassa. Jos haluamme, että Suomessa on tulevaisuudessakin huippu-urheilijoita, tulisi tarkkaan pohtia, miten tavoitteellisesti urheiluun suhtautuvien nuorten aikuisten urapolkua voitaisiin tukea.
Joka tapauksessa sosiaaliturvauudistuksen tulee tuoda ratkaisuja yhteiskunnan muutokseen sellaiseksi, jossa kaikilla ei ole kokonaikaisesti töitä. Robottien käyttö, digitalisaatio ja automaatio lisäävät epätyypillisiä työsuhteita entisestään. Tästä ovat puhuneet niin finanssivaikuttaja Björn Wahlroos (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/203707-bjorn-wahlroos-livessa-perustulo-ja-matalapalkat-pian-suomeen-ainoa-vaihtoehto) kuin Citigroupin analyytikko Willen Buiter (HS viikko 6/2019). Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei hevillä taivu pätkä- ja silpputöitä tai osa-aikaisia töitä tekevien toimeentulon tukemiseen.
Valtioneuvosto julkaisussa 28.1. Mahdollisuudet Suomella kansliapäälliköt arvoivat Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksia tulevalla hallituskaudella. Keskeiset päämäärät Suomen tulevaisuuden kannalta ovat yhdenvertaisuuden edistäminen, kestävä kasvu sekä turvallinen ja vakaa yhteiskunta. Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyys edellyttää mahdollisimman monen osallistumista; työllisyysaste on edelleen keskeinen mittari. Työhön osallistumista voidaan edistää työn ja muun elämän yhteensovittamisella ja mahdollistamalla sujuva siirtyminen työstä toiseen. (Valtioneuvoston julkaisuja 1/2019: Mahdollisuudet Suomelle.)  Näen, että verotulojen lisäämiseksi ja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi sosiaaliturvauudistuksessa tulee ennen kaikkea keskittyä työn tekemisen ja toimeliaisuuden eri muotojen mahdollistamiseen.  Sosiaaliturvauudistuksessa tulee ratkaista, miten toteutetaan sosiaaliturva, joka mahdollistaa palkkatyön, yrittäjyyden ml. alustatyön ja osaamisen kehittämisen joustavan yhdistämisen ja vuorottelun eri elämäntilanteissa. Kuten perustulokokeilu osoitti, tuloturva lisää hyvinvointia, vakauttaa elämäntilannetta ja mahdollistaa turvallisen tulevaisuuden suunnittelun epätyypillisistä työsuhteista huolimatta. Onnistunut sosiaaliturvauudistus on myös perhepolitiikkaa parhaimmillaan.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Millaista on hyvä hoito? – hoitotyön arvot


Aluksi tarina. Olin 10 vuotiaana lähes kuukauden sairaalassa vuodepotilaana käsivamman vuoksi. Kolmesta kohtaan käden luihin oli kiinnitetty painoja, jotka vetivät luita kohdilleen. En saanut sinä aikana nousta sängystä missään vaiheessa. Luonnollisesti kuukauden aikana sängyn ympärille kertyi muutakin tavaraa kuin vetolaite. Se ei käynyt yhdelle hoitajalle, joka ei pystynyt ilmeisesti työskentelemään tarpeeksi tehokkaasti kaiken tavaran keskellä. Hän otti tavakseen töniä vetolaitetta, johon käteni oli kiinnitetty. Pelkäsin joka päivä, onko hän vuorossa.
Illat olivat sairaalassa pahimpia. Kauhea koti-ikävä. Onneksi vastoin 70-luvun lopun sairaalakäytänteitä, vanhemmillani oli mahdollisuus tulla myös vierailuajan ulkopuolella minua katsomaan. Läheisten läsnäolo oli todella tärkeää.
----------------------------------------------------
Olen tutkinut hoitajien ja hoitotyön johdon arvoja. Molemmissa ryhmissä korostuvat lähipiirin hyvän, itsellisyyden ja yhdenmukaisuuden arvostaminen. Jos toimit hoitotyössä, ensimmäinen edellytys on, että pidät ihmisistä. Siksi tarvitsemme soveltuvuuskokeet, joiden pohjalta työhön valikoituvat henkilöt, jotka haluavat työskennellä ihmisten parissa heidän hyväkseen.
Itsellisyyttä tarvitaan, sillä läheskään aina ei ole ketään keltä kysyä. Siksi osaaminen tulee varmistaa koulutuksen ja harjoittelun kautta. Kun varmuus omasta osaamisesta lisääntyy, lisääntyy myös kyky toimia itsellisesti.
Yhdenmukaisuus liittyy vastuuseen. Hoitotyö on tarkoin määriteltyä. Hyvä niin, sillä kyseessä on ihmisen elämä. Olen pohtinut paljon yhdenmukaisuuden ja yksilöllisyyden välistä problematiikkaa. Toisaalta tarvitsemme yhteisiä käytänteitä esim. käypä hoito suositukset, mutta toisaalta pitäisi myös tunnistaa ihmisten erilaisuus. Tässäkin käännyn koulutuksen puoleen. Osaaminen tulee saada hoitotyössä toimiville niin hyvälle tasolle, että työkalupakista löytyy osaamista myös yksilökohtaiseen hoitotoiminnan muokkaamiseen.
Minulle hoitotyön laatu tarkoittaa arvostavaa, osaavaa ja lämmintä kohtaamista, jossa koen, että olen turvassa hyvissä ja osaavissa käsissä. Se tarkoittaa myös mahdollisuutta saada hoitoon mukaan läheiset. 
Hoitotyön laatua ei ratkaista yksin desimaaleilla. Se ratkaistaan löytämällä koulutukseen alalle soveliaat ihmiset, antamalla heille tarvittava osaaminen toimia vaativassa työssään ja luoda työelämään heille edellytykset toimia hoitotyön arvojen mukaisesti. Hoitotyön laatu tulee nostaa keskiöön.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Joskus kaikki vaan natsaa


Kävipä viime viikolla niin, että ystäväni kirjoitti fb:hen, että Hämeenlinnan keskustaan tarvitaan luistinrata. Ystäväni ehdotti Linnanpuistoa ja Keskuskoulun tyhjillään olevaa kenttää. Minä ja monet muut julkaisuun merkityt henkilöt ryhdyimme yhdessä pohtimaan ystäväni fb-seinällä olisiko tämä mahdollista.
Eipä kulunut kuin tovi, kun yksi ilmoitti kysyneen Keskuskoulun kentän sopivuudesta asiaa tuntevilta tahoilta ja saaneen vastauksen, että ”ei muuta kuin letkut esiin!”. Siitä alkoi seinällä pohdinta, mistä letkut, mistä vesi, mistä tekijät. Varovaisena henkilönä minä pohdin, onko tällainen kansalaisaktiivisuus edes laillista – keneltä pitää kysyä lupa? Ei muuta kuin puhelimeen.
Muutaman soiton jälkeen langan päässä (tai siis eihän enää ole mitään lankoja) oli henkilö, joka totesi, että ottaa asian esille seuraavan aamun työpalaverissa, josko kenttä saataisiin jäädytettyä kaupungin toimesta. Olin ällikällä lyöty. Onko tämä mahdollista hitaassa Hämeessä. Vielä enemmän yllätyin, kun noin 10 minuutin päästä puhein soi uudestaan ja kyseinen henkilö ilmoitti, että on ottanut asiasta selvää. He ryhtyvät jäädyttämään kenttää seuraavana aamuna. Mikä palvelualttius, mikä nopeus. Laitoin heti viestin ystäväni fb-seinälle.
Vielä yöllä heräsin pohtimaan, olinko vain kuvitellut, että kaupunki hoitaa jäädytyksen. Josko sanoivat, että voitte hoitaa. Pakko oli mennä aamupäivällä tarkistamaan asia. Ja siellähän se oli, jäädytetty kenttä Keskuskoulun pihassa. Joskus kaikki vaan natsaa, kun mukana on tarpeeksi avuliaita ja aktiivisia ihmisiä - Satu, Mirka, Andrei, Martti, Jouko, Päivi ja monet muut keskusteluun osallistuneet.

perjantai 18. tammikuuta 2019

Minun Hämeenlinnani – tuokiokuvia matkan varrelta



Muutimme Hämeenlinnaan vuonna 1975. Olin 7. Meidän perheemme asui Emalitalossa Hallituskadulla. Se oli kätevää. Vanhempieni, Nurmisen Arjan ja Matin, työpaikka Hämeenlinnan Kaupunginteatteri näkyi ikkunasta. Vanha puutalo nykyisen Lumo-kerrostalon paikalla. Kävin Keskarilla koulua. Aamuisin äiti heilutti neljännen kerroksen ikkunasta. Käännyin aina katsomaan.
Toisen luokan jälkeen meidän luokka joutui muuttamaan Vanhan koulun tiloihin eli Saaristen koululle. Se oli kamalaa, paitsi että koulumatkalla oli Levy ja kasetti. Ostin sieltä ensimmäisen c-kasetin. Koulumatkalla oli myös Sibelius-puisto. Siellä oli kesäisin aina konsertteja. Ihmiset istuivat pukeista ja laudoista tehdyillä penkeillä. Me tehtiin niistä kiikkulauta. Putosin ja käsi meni poikki. Tuli tutuksi nykyinen pääterveysasema, entinen sairaala. Seuraavana vuonna meni jalka poikki. En olisi halunnut tutustua sairaalaan uudestaan.
Yläkoulun kävin Lyseolla. Hallituskadulle tuli Yves Rocher. Halusin olla kaunis ja ostin kovasti kosmetiikkaa. Sain ihottuman. Luokkakuvasta katsoo luonnonkiharat lyhyeksi leikannut 13 vuotias, jolla on ihottumaa. En ostanut enää rasvoja ja annoin hiusten kasvaa.
Kaikki olivat viikonloppuisin Kirkkopuistossa tai sitten kierrettiin kartsaa eli nykyistä ykköskorttelia. Niin minäkin. Vastasuuntaan autojen kanssa, jotta saattoi nähdä, keitä on liikkeellä. Isä odotti aina iltaisin minua kotiin. Tiesin sen ja pidin sitä ihan tyhmänä tapana. Isä sanoi, että katsoo parvekkeelta Kirkkopuistoon ja tulee pesäpallomailan kanssa, jos jotain tapahtuu. Onneksi ei tapahtunut. Onneksi isä odotti. Aina oli keskusteltavaa. Äiti ei oikein tykännyt, kun ei puheeltamme saanut nukuttua. Kerrostalokolmiossa kaikki kuului. Alakerran täti kertoi äidille huomanneensa, että olen edistynyt pianonsoitossa. Yläkerran poika harrasti koripalloa. Siskolla oli onneksi hyvät unenlahjat.
Olin innostunut matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Koska opettaja Salme Jussila-Mänki vaihtoi Lyseolta opettajaksi HYK:in lukioon, halusin minäkin sinne. Ja pääsin – onneksi. Sain opiskella sieluni kyllyydestä matematiikkaa ja fysiikkaa. Siitä on nyttemmin ollut hyötyä. Kemian opettaja oli raju. Laittoi happoa kädelleen. Me ihailtiin häntä.
Koulumatka piteni, mutta ei ajallisesti.  Pyöräilin kiivaasti kirkon pihan poikki, siitä Raatihuoneenkatua tärisyttäen sillalle ja sitten seuraavalle sillalle. Ryhmittyminen Viipurintien sillalla oli pelottavaa. Välillä oli rekkojen välissä. Onneksi ei sattunut mitään. Jo silloin en osannut pyöräillä rauhassa.
Lukion jälkeen halusin pois Hämeenlinnasta. Pääsin Turkuun opiskelemaan luokanopettajaksi. Kävin joka viikko kotona. Pidin täällä jumppaa ja sitä paitsi olin tavannut Kolibrissa jääkiekkoilija Lehkosen, joka veti minua Hämeenlinnaan. Kaksi vuotta ravasin Turun ja Hämeenlinnan väliä, kunnes Hämeenlinnan OKL:n ovet aukenivat. Asuttiin tämän kiekkoilijan kanssa ensin Hämeentiellä, sitten Raatihuoneenkadulla ja sitten Parolantiellä. Mentiin naimisiin. Nurmisesta tuli Lehkonen.
Parolantie oli idyllinen. Fasaaneja, siilejä, jäniksiä kulki harva se päivä tiellä. Sitten kaikki muuttui. Tiiriö rakennettiin. Autojen letka oli jatkuva. Oli päästävä pois. Kävelin Ahveniston harjuja koiran kanssa. Sitten koiran ja lapsen kanssa. Kun hyppyrimäen alastulorinteen juurelta käveli ylös hyppyrimäen rinnettä, tunsin, kuinka autojen humina kasvoi metri metriltä. Onneksi löytyi Hirsimäki.
Asunto vaihtui ja perhe kasvoi. Tulin suoraan synnytyssairaalasta uuteen kotiin. Hirsimäen rauha ympäröi meidät. Tertin pellot, Alajärvi, Ahvenisto - ihania paikkoja. Takapihalta pääsee suoraan metsään.
Lasten kasvaessa ympyrä sulkeutui. Taas puhuttiin Kirkkopuistosta. Minä odotin illalla jälkikasvua kotiin. Kartsaa ei enää ole. Goodman on tullut tilalle. Pesäpallomailan tilalle tuli jääkiekkomaila ja näppäimistö. Minun Hämeenlinnani – muuttuva ja silti pysyvä. Koti.

perjantai 11. tammikuuta 2019

Pääradan kehittämiseen kolmen kärjen taktiikka


Ihmiset, tavarat ja tieto liikkuvat entistä nopeammin. Liikkumisen edistäminen on Euroopan ja Suomen elinvoiman edellytys. Suomen elinvoima ihmisillä ja yrityksillä mitattuna lepää Helsingin ja Tampereen välisellä alueella. Tämän maakuntajohtajan sanoin kuvattuna ”pitkän metropolin” sydän on rautatie – Suomen päärata. Pääradan kehittäminen tulee olla seuraavan hallitusohjelman keskiössä.

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok) poikkesi 18.12 Hämeenlinnassa kertomassa Verkkojen Eurooppa (CEF) -ohjelmasta. Tämän ohjelman kautta EU jakaa rahoitusta liikenteen kehittämiseen tulevien vuosien aikana miljardeja euroja (https://suomenkasvukaytava.fi/tag/cef/). Jotta näistä rahoista saadaan osa Suomeen, tulee kehittämiskohteena olevien rataosuuksien osalta olla tehtynä yleissuunnittelu. Tärkeää on, että yleissuunnittelun keskiöön tulee koko Tampere-Helsinki raideliikenteen kehittäminen, eikä vain esimerkiksi Helsingin seutu. Tässä tarvitaan vahvaa alueellista edunvalvontaa, sillä tarvetta ja halua myös muiden rataverkkojen kehittämiseen löytyy.

Hämeenlinnan edunvalvonnan ensimmäisenä kärkenä tuleekin olla koko pääradan yleissuunnittelun käynnistäminen. Tähän tultaneen saamaan vahvaa tukea niin Tampereen kuin Riihimäen seuduilta. Toisena kärkenä tulee mielestäni pitää VR:n kanssa käytäviä neuvotteluja, joiden tavoitteena on mahdollistaa vaivaton ja miellyttävä työskentely niin pohjoiseen kuin etelään menevissä junissa. Tämän ei voi sanoa toteutuvan tällä hetkellä täpötäysissä paikallisjunissa. Tarvitaan ajanmukaista kalustoa ja varmuutta junien kulkuun.

Kolmantena kärkenä pidän digi-infran kehittämistä sekä Hämeenlinnan kunnan alueella että raide- ja moottoriliikenteen väylillä niin, että työn tekeminen ei ole enää kiinni paikasta. Joustavat työn muodot tulevat lisääntymään. Ihmiset eivät halua istua junissa yhtään sen enempää kuin on tarpeen (vaikka ne olisivat miellyttäviä ja nopeita) ja tässä toimiva digi-infra on keskiössä. Hyvät yhteydet mahdollistavat työn tekemisen, kohtaamisen ja vuorovaikutuksen ilman matkustamista.

Raideliikenteen ja digi-infran kehittäminen, ovat myös ilmastopoliittisia tekoja. Raideliikenteen päästöt ovat vain murto-osa muusta liikenteen päästöistä ja toimiva digi-infra sekä uudet työn tekemisen muodot tekevät puolestaan osan matkustamisesta tulevaisuudessa tarpeettomaksi. Oma työmatkani keittiöstä työhuoneeseen on vain muutaman metrin ja silti päätteeltä minulla on tavoitettavissa koko maailma.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Taidan ostaa palan ikimetsää

Ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan kaksi kärkeä: ilmakehässä olevaa ylimääräistä hiilidioksidia tulee pystyä sitomaa entistä tehokkaammin ja yhtä aikaa kehittää vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja niin liikkumiseen kuin teollisuuden tarpeisiin.
En ole metsäasiantuntija, mutta ymmärrän metsien ja kaikkien yhteyttävien kasvien merkityksen ylimääräisen hiilidioksidin sitomisessa. Innostuin, kun luin St1 toimitusjohtajan Mika Anttosen konkreettisista ajatuksista hiilinielujen lisäämiseksi istuttamalla metsää Saharaan. Pääsin keskustelemaan hänen kanssaan aiheesta. Viesti oli selvä. Maapallon hiilinieluja tulee lisätä merkittävästi. Suomi voi olla tässä metsäasiantuntijana mukana ja myös omilla toimilla lisätä omien metsävarantojen kykyä toimia hiilinieluina. Näiden toimien tukeminen verotuksellisesti olisi yksi keino saada metsänomistajat tarttumaan asiaan, kuten maatalous- ja metsätieteiden tohtori Veli Pohjonen ehdottaa (https://ls24.fi/artikkelit/ilmastometsasta-ei-synny-hiilijalanjalkea). Voimme vaikuttaa siihen, että maapallomme voi hyötyä tulevaisuudessa suomalaisesta metsäosaamisesta entistä laajemmin.

”Hyvin hiilitasettaan hoitavat suomalaiset yhteismetsät voisivat olla mallina Euroopan unionin ilmastometsä-taloudessa.” Veli Pohjonen

Omalla kohdallani odottaminen ja toimettomuus ja tunne siitä, että ei voi tehdä mitään, on pahinta tässä ilmastonmuutoskeskustelussa.  Haluaisin toimia. Keskustelu Anttosen kanssa avasi silmäni sille, että jokainen voi tehdä jotain, vaikka rahapussi ei riittäisi vähäpäästöisen auton ostoon.
Isälläni on puoli hehtaaria mäntymetsää Ähtärissä. Se ei riitä kuittaamaan kuin noin yhden neljäsosan suomalaisen vuotuisesta hiilijalanjäljestä (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/helsinkil%C3%A4isen-hiilijalanj%C3%A4ljen-sitomiseen-tarvitaan-2-5-mets%C3%A4hehtaarin-kasvu-1.207678).
Ajattelinkin ostaa lisäksi palan ikimetsää (https://www.luonnonperintosaatio.fi/fi/lahjoita/pala-ikimetsaa). Yhdellä eurolla saa kaksi neliömetriä. Tämä tarkoittaa, että 10000 euron sijoituksella voisin kuitata suunnilleen vuotuisen hiilijalanjälkeni. Kertaostos tuntuu liian kovalta, mutta pikkuhiljaa tulen kartuttamaan omaa ikimetsäpalstaani.
Toimet saattavat tuntua vitsiltä, mutta jos jokainen ihminen maapallolla pyrkisi omien mahdollisuuksiensa mukaan lisäämään yhteyttävien kasvien määrää, olisi sillä todellista vaikuttavuutta ilmastoon. En suostu luopumaan toivosta, aion toimia.  


Lisätietoja ja artikkeleita aiheesta:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/helsinkil%C3%A4isen-hiilijalanj%C3%A4ljen-sitomiseen-tarvitaan-2-5-mets%C3%A4hehtaarin-kasvu-1.207678