Lehkonen, paina nappia...

Miten se napin painaminen voi olla niin jännittävää, pohtii ensimmäiset puoli vuotta valtuustossa istunut uusi edustaja. Sydän hakkaa, kämmenet hikoavat, kieli takertuu kitalakeen ja koko ajan on tietoinen siitä, että puhe kuvataan. Ja pitääkö tässä nyt minunkin jotain sanoa sitä miettii, kun samasta asiasta jatketaan samoin argumentein jo toista tuntia. Vaan pitäisihän sitä sanoa, ettei leimata tuppisuuksi. Joutuu vielä johonkin galluppiin, jossa todetaan, että Lehkonen ei sitten ole vielä kertaakaan avannut valtuustossa suutaan. Mitä siitä äänestäjätkin sanoisivat? Ja että minäkö tuppisuu – ei todellakaan, mutta perhana, kun ei ole tämmöiseen vielä tottunut.
Täytyy valmistautua ja niin olen valmistautunutkin, kun tajusin, miten julkisuus vaikuttaa aivosolujen asettumiseen. Pitää paikkansa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Puhe on luistanut paremmin kahdessa viimeisessä valtuuston kokouksessa. Mihin tässä vielä edetäänkään? Kohta varmaan kekkuloin jo siellä puhujapöntössä. Siihenkin kun on kehotettu, jos asia on oikein tärkeä. Mikähän se sellainen asia olisi, että pönttöön pitäisi mennä? Taitaa ne olla nuo koulu- ja päiväkotijutut jotka edelleen mielessä tärkeinä asioina pyörii. Monimuotoisuuden puolustaminen, että voisi olla monia erilaisia yksiköitä, eikä vaan isoja laitoksia. Että olisi vaihtoehtoja valita. Toivotaan ettei pönttöön tarvitse mennä. Tuntee pian itsensä pöntöksi. Niin kuin silloin, kun mummo tuli kadulla haukkumaan päätöksistä ja sitten heti perään muutama muu vaatimaan parannusta keskustan alueen tilaan. Samana päivänä, keskellä kirkasta päivää, ihan vaan kun rauhassa siipan kanssa kaupungilla kävelin. Tämä on kait sitten sitä edustajan arkipäivää, tuumasin siipalleni. Että kun täytyy kantaa vastuu päätöksistä, niin tämmöistä se sitten on joskus. Mutta on se ollut hyvääkin. Tullaan sanomaan, että hyvä kun olet siellä puhumassa meidän puolesta. Ja kyllä puhunkin, varsinkin kulisseissa. Ja siellä muuten pitääkin puhua. Se on myöhäistä puhua kun on jo puheripuli housussa, niin kuin usein on jo asioiden laita, kun ne ovat esityslistalle päässeet. Yritän siis puhua, kun on puheen aika ja hillitä puhetta, kun siitä ei enää ole varsinaista hyötyä. Poliittinen syksy alkaa olla käsillä. Ans kattoo, kajahtaako pöntöstä, kun Lehkonen puheenvuoronappia seuraavan kerran painaa….

Hyvässä hengessä

Tulihan se sieltä, nimittäin sopuratkaisu. Nyt sitten ei kun kääritään hihat ylös ja tartutaan toimeen. Ja sitä tartuttavaahan on. Olen ottanut tavakseni leikata paikallisista julkaisuista Hämeenlinnaa koskevia mielenkiintoisia artikkeleja. Paljon on muutosta ja kehittämistä käynnissä. Sauraavassa muutamia nostoja Hämeen Sanomien viime viikkojen uutisoinnista.

Iittalan alueella on toden teolla tartuttu alueen kehittämiseen, kertoo Kehittämiskeskus Oy Hämeen yrityspalvelujohtaja Ari Räsänen. Hieno juttu ja hyvä jatko Iittalan mallikkaalle toiminnalle jo Kylä kaupungissa hankkeen aikana. Toivottavasti tällaista alueellista kehittämistä ja innovointia näemme tulevaisuudessa muillakin alueilla.

Hämeen ammattikorkeakoulua koskevista muutoksista kertoo puolestaan HAMK:in kehittämispäällikkö Mervi Friman. Toimipisteiden karsinta on valtakunnallisesti käynnissä ja on selvää, että se aiheuttaa huolta myös HAMK:issa ja toisaalta tarvetta päästä yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan tulevaisuuden suunnasta.

Hämeen yrittäjät on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Minna Nissilän. Hän peräänkuuluttaa kilpailutuksen osaamisen lisäämistä Hämeenlinnassa. Hämeen yrittäjät ovat syystä huolissaan siitä, että nykyinen kilpailutuskäytäntö lisää suuryritysten monopoleja kaupungin palvelujen tuottajana ja vähentää pienten yritysten mahdollisuuksia toimia alueella. Aivan mainio oli isojen yritysten ja yksiköiden toiminnan vertaaminen Neuvostoliittoon. En ole voinut välttyä myös itse siltä ajatukselta, että tämä suuruuden ihannointi on viemässä meitä kohti jo kertaalleen nähtyä ja toimimattomaksi todettua rakennetta, jossa "kaikki munat ovat samassa korissa", kuten Nissilä toteaa. Hän nostaa palvelusetelijärjestelmän ratkaisuksi ongelmaan. Tähän on lasten ja nuorten lautakunta tarttunutkin jo viime syksynä. Tulevan kevään aikana selvitetään mahdollisuudet siirtyä palvelusetelijärjestelmään osassa lasten ja nuorten lautakunnan alaisia palveluja.

Tuon vielä esille keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajan Hannu Kärpäsen toiveen koskien uuden valtuuston toimintaa. Kärpäsen esille nostama toimintaympäristön muutos sekä poliittisella että taloudellisella kentällä on totinen tosi ja vaatii uudenlaisia ratkaisuja Hämeenlinnan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Tarvitaan yhteistyötä ja yhteistyötä ja yhteistyötä. Ja tulihan se sopuratkaisu, joten yhteistyön tiellä ollaan. Onneksi.

Muutoksen tuulet siis puhaltavat ja puhuri saattaa kaataa väsyneen. Haluaisinkin tähän lopuksi tuoda esille työyhteisövalmentaja Tom Lundbergin neuvot, jos porukka alkaa väsyä.

-          Selkeytä organisaation tavoitteita

-          Selkeytä kommunikaatiota

-          Selkeytä työnjakoa

-          Lisää henkilöstöä

-          Paranna palkitsemista

-          Lisää henkilöstön osaamista

-          Lisää esimiehen tukea

-          Paranna työmenetelmiä

-          Lyhennä työaikaa

Huomattavaa on, että vain muutama keino vaatii suoranaisesti lisää rahaa. Kannattaa siis kokeilla eikä maksa oikeastaan mitään – paitsi vaivan!