torstai 12. marraskuuta 2015

Puhe valtuustossa 9.11.2015 lukioiden säilyttämisen puolesta


Olemme tänään ison äärellä. Perusopetus yhdessä toisen asteen opetuksen kanssa muodostavat koko suomalaisen yhteiskunnan osaamisen perustan. Olemme kuulleet useaan kertaa puhuttavan siitä, että seinät eivät saa ratkaista vaan sisältö. Sisällöt kuitenkin edelleen tuotetaan pääsääntöisesti seinien sisällä. Siksi niiden kunnosta tulee pitää huolta. Terveelliset ja turvalliset tilat tulee taata kaikille. Nyt kun tänään teemme täällä valinnan seinistä valitsemme samalla suunnan, johon myös opetuksemme sisältöjen tuotanto linkittyy vahvasti. Keskeinen kysymys on ovatko rakennukselliset ratkaisut valitussa mallissa sellaisia, että ne parhaiten tukevat lasten ja nuorten kasvua ja oppimista.

 

Perusopetukset alaluokkia koskevat kouluinvestoinnit mahdollistavat koulujen monimuotoisuuden säilymisen ja sitä kautta perheiden valinnan lapselleen sopivimman kouluympäristön löytämiseksi. Perusopetuksen yläluokkien oppilailla on myös mahdollisuus valita neljän yläkoulun tai yhtenäiskoulun välillä, on kouluverkkoratkaisu mikä hyvänsä. Ja hyvä niin, sillä silloin saamme pidettyä yläkoulut sopivan kokoisina niin oppilaiden kuin myös opetuksen järjestämisen kannalta eli noin 300-400 oppilaan yläkouluina. Sitran raportti vuodelta 2007 toteaa, että koulun ihanne koko on maksimissaan 600, minkä jälkeen oppilasmäärien kasvattaminen vaikuttaa koulun toimintaan negatiivisesta. Tämän toteaa myös professori Liisa Keltinkangas-Järvisen, jonka mukaan ihannekoko koululle on 200-500 oppilasta. Myös amerikassa tehdyt tutkimukset tuovat esille, että mikäli koulun oppilasmäärää kasvatetaan lähemmäs tuhatta oppilasta, pitäisi koulun toiminta organisoida siten, että jokainen oppilas kuuluu ikään kuin pienempään ison koulun sisällä olevaan yksikköön. Tätä ajatusta hyödyntäen esimerkiksi Seminaarin koulussa on onnistuttu organisoimaan hienosti noin 700 oppilaan toiminta.

 

Niin itään kuin länteen rakentuvat yhtenäiskoulut tulevat kokonaisoppilasmäärältään olevan huikeat lähemmäs tuhat oppilasta ja muuta toimijaa yhdistävät keskukset. Vertailun vuoksi tuon esille, että Hauhon yhtenäiskoulussa opiskelee noin 250 oppilasta ja Iittala yhtenäiskoulussa noin 350 oppilasta. Hämeenlinna onkin valtakunnallisesti tunnettu halustaan keskittää oppilaita isoihin yksiköihin. Pidän tätä valitettavana, mutta onneksi isojen yhtenäiskoulujen viereen on jäämässä myös pieniä yksiköitä niitä oppilaita varten, jotka saattavat hukata itsensä ja oppimismotivaationsa massaan. Olemme erilaisia ja mahdollisuus valita on hyvä ja tärkeä asia lapsen ja nuoren hyvän päivän toteutumiseksi. Mahdollisuus valita ei sitten enää toteudu lukiolaisten kohdalla mikäli tänään etenemme päätöksenteossa esityksen mukaisesti.

 

Kokoomus on useasti tuonut esille palveluiden valinnan mahdollisuuden tärkeyden. Myös itselleni se on tärkeää. On hyvä, että meillä on erilaisia palveluja, jotka joutuvat terveesti kilpailemaan keskenään. Se luo laatua ja pakottaa toimijat pohtimaan, miten saada asiakas vielä huomennakin valitsemaan juuri meidän organisaatiomme. Brändäys, erottuminen ovat vasta ensimmäinen askel. Varsinainen tekijä on organisaation todellinen toiminta. Ei kanna pitkälle, jos nettisivut ovat kunnossa. Toki niiden täytyy olla houkuttelevat, mutta vasta sisällön laatu ratkaisee. Laatua ovat toiminnot, mutta laatua ovat myös seinät ja ympäristö. Käsitys laadusta syntyy vuorovaikutuksessa saadun kokemuksen kautta. Kuinka hyvin tuo henkilö, jonka palveltavaksi tulen ottaa minut ja erityisyyteni huomioon ja kuinka hyvin tämä tässä ympärilläni sen lisäksi palvelee minua ja minun tarpeitani. Tästä laadussa on kyse.

 

Meillä on Hämeenlinnassa kolme erinomaisesti toimivaa lukiota niille vasta vasten suunnitelluissa tiloissa. Jokaisella on oma jo brändiksi muodostunut imagonsa. On Kaurialan tieteeseen painottava lukio, Lyseon urheilu ja yrittäjyyspainotteinen lukio ja Lammin taidepainotteinen lukio. Ilman varsinaista taide, tiede tai urheilulukiostatusta ja sen tuomaa rahoitusta on näissä opinahjoissa onnistuttu luomaan brändi, joka tunnetaan, ja jonka pohjalta oppilaat voivat oman erityisyytensä tuntien tehdä valinnan itseään kiinnostavan sisällön pohjalta.

 

Millä perusteella 9-luokkalaiset sitten valitsevat lukion tätä on tutkinut mm. Tiina Tuijala omassa väitöskirjassaan. Eniten lukion valintaan vaikutti lukion hyvä maine. Toiseksi eniten sen sijainti hyvien kulkuyhteyksien päässä. Myös erikoistuminen tiettyyn linjaan oli merkittävä lukion valintaan vaikuttava tekijä. Ihminen haluaa toimia samanhenkisten ihmisten kanssa ja pidän tärkeänä että meillä Hämeenlinnassa on edelleen tähän mahdollisuus. Hämeenlinna on ihan lähellä joten täältä on helppo tehdä ratkaisu myös lähteä pois urheiluun tai vaikkapa taiteeseen erikoistuneen lukion perään. Selkeästi erilaisilla painotuksilla toimivien lukioiden olemassaolo on vahvuus josta emme saa luopua.

 

Oppilasmäärien kohdalla olen usein kuullut puhuttavan siitä, että lukiossa oppilaiden keskiarvot ovat niin hyvät, että ei ole mikään ongelma sijoittaa yli tuhatta oppilasta toimimaan yhdessä luokattoman lukion mallin mukaisesti. Luokattoman lukion toimintaa on tutkinut professori Välijärvi. Tutkimus perustuu luokattoman lukion kokeiluun osallistuneiden opiskelijoiden ja opettajien haastatteluihin. Tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista valtaosa koki myönteisenä ja helpottavana mahdollisuuden vaikuttaa omiin valintoihin. Yksilöllinen valinnaisuus edellyttää kuitenkin kykyä oma-aloitteisuuteen, harkintaan ja myös hyvään ohjaukseen koulun taholta. Osalle oppilaista itsenäinen valintojen tekeminen ja niiden mukaan toimiminen on osoittautunut tutkimuksen mukaan vaikeaksi. Kykyä oma-aloitteeseen toimintaan ja itsenäiseen opintojen suunnitteluun ja toteutukseen kutsutaan itsesäätelytaidoiksi. Oppilaiden erot itsesäätelyssä ovat nähtävissä jo peruskoulun alaluokilla. Hyvät itsesäätelytaidot omaavat oppilaat menestyvät koulussa paremmin. He ovat juuri niitä oppilaita, joista sanotaan, että oppivat opettajasta huolimatta. Koulutus ei kykene itsesäätelytaidoissa olevia eroja kuromaan umpeen ja kuten me kaikki tiedämme ihan omasta kokemuksestakin, itsesäätely on toisille helpompaa kuin toisille. Nykyisenlaisessa yhteiskunnassa tarvitaan entistä enemmän kykyä säädellä ja ohjata itse omaa toimintaansa. Eletään yksilöllisiä oikeuksia, valintoja ja toimintamahdollisuuksia korostavaa itseohjautuvien elinikäisten oppijoiden aikaa, jossa ihminen nähdään kokonaisvaltaisena omia valintoja tekevänä yksilönä.  Lukio-opiskeluympäristöllä on keskeinen merkitys ihmisenä kasvamiselle, mikäli se pystyy tarjoamaan turvallisen ja sopivassa suhteessa kannustavan ympäristön tukemaan opiskelijan minäkuvan ja itsesäätelyn kehittymistä oppimistilanteissa ja opinnoissa. Tämä on ollut myös luokattoman lukion kehittämisen keskeisin tavoite.

Tiina Tuijalan pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin 250 lukio-opiskelijan itsesäätelytaitojen kehittymistä ja kokemuksia lukio-opiskelusta. Tuijalan mukaan opiskelijat voitiin jakaa itsesäätelytaidoissaan neljään ryhmään. Itsesäätelyltään erilaiset opiskelijat tarvitsisivat hyvinkin erilaista ohjausta, tukea ja huomioimista lukio-opintojensa eri vaiheissa. Tuijala toteaakin, että lukion opettajien ja ohjaajien olisi nykyistä paremmin voitava tunnistaa eri säätelystrategioita ja kyettävä ja ehdittävä arvioida heikkojen opiskelijoiden vaikeuksien takana olevia syitä laajasti. Tämän tarpeen ovat tuoneet esille myös muut tutkijat mm. Nurmi, Launonen, Värri ja Ropo. Tunnistaminen auttaisi myös opettajia asennoitumaan oikein heikkoihin opiskelijoihin ja tulkitsemaan paremmin näkyvämmän toiminnan ja tulosten alla olevia syitä. Jotta voi tunnistaa pitää myös tuntea. Luokattoman lukion rakenne on sellainen, että oppilasmääriä kasvatettaessa opiskelijalle tulee vääjäämättä useita opettajia keskeisiin monia kursseja sisältäviin aineisiin, kuten äidinkieli ja matematiikka. Tämän tiedostavat myös lukiolaiset, jotka syystä toivat adressissaan esille huolensa juurikin tähän heikkoon itsesäätelyryhmään kuuluvien oppilaiden hukkumisen massaan. Tähän ryhmään kuului Tuijalan tutkimuksessa oli noin 16% opiskelijoista. On kiistaton tosiasia, että opettajien vaihtuvuus ja oppilaiden tuntemus heikkenee, kun koulun kokoa kasvatetaan. Tähän meillä ei ole varaa Hämeenlinnassa eikä oikeastaan missään kolkassa Suomea, jos me haluamme pitää yllä mainettamme korkean osaamisen yhteiskuntana.

 

Lopuksi muutama sana taloudesta. Jos unohdamme sisällölliset tekijät ja keskitymme vain rakentamisen kustannusvaikutuksiin ja yläkoululaisten määrän kasvun alueellisiin eroihin tulisi pohjaesitykseen silloinkin suhtautua kriittisesti. Hämeenlinnan alueella ennustetaan yläkoululaisten määrän kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin 270 oppilaalla, joista 230 oppilaan kasvun ennustetaan tapahtuvan itäisessä ja kaakkoisessa Hämeenlinnassa eli Käikäälän, Siirin alueella. Haluammeko, että yläkoulut keskittyvät esityksen mukaisesti keskustaan vai haluammeko viedä yläkoulun myös sinne, missä oppilaita on.  Kustannusvaikutuksiltaan Lahdensivun kampuksen muuttaminen lukioiden käyttöön, Kaurialan lukion ja Lyseon lukion ja alarakennuksen muuttaminen yläkoululaisten käyttöön maksaa esityksen mukaan 14,8 milj euroa. Jos lukiot pysyvät paikoillaan ja rakennamme yläkoulun tai yhtenäiskoulun itään ovat kustannukset noin 9,7-11,7 milj. euroa. Jos keskitämme lukiot Lyseonmäelle ovat kustannukset Tavastian Haahtelalle teettämän selvityksen mukaan 9,5-11.5 milj. euroa. Todellisia kustannuksia ei vielä kuitenkaan tiedä kukaan, sillä kuten virkamiehet ovat monesti todenneet kyseessä ovat vain hihasta vedetyt luvut. Koska näin on olemme mielestäni tekemässä tänään arvovalintaa. Keskitämmekö ja oletammeko saavuttavamme sillä jotain tärkeää vai annammeko lukioiden rauhassa jatkaa toimintansa kehittämistä niille varta vasten suunnitelluissa terveissä tiloissa.  

 

Ja miksi sitten keskittäisimme? Lukioiden laittaminen yhteen ei lisää nykyisestä kurssitarjontaa, sillä jo nyt opiskelijat voivat valitan kahden lukion tarjottimesta haluamansa kurssit. Joten sillä lukioiden yhdistämistä ei voida perustella. Lukioiden yhdistäminen ja sijoittaminen Lahdensivun kampukselle ei myöskään ole halvin ratkaisu, joten taloudella emme voi yhdistämistä perustella . Oppimistulokset eivät parane lukioita yhdistämällä. Pelkona on sen sijaan, että tukea tarvitsevat oppilaat jäävät havaitsematta. Lukioiden yhdistäminen ei myöskään tuo yläkoulua yhtään lähemmän idässä ja kaakossa asuvia oppilaita. Eikä lukioiden pitäminen ennallaan johda 800 oppilaan yläkoulun muodostumiseen. Yhtenäiskoulun muodostamiseen toki toivottavasti itään. Haluammeko siis laittaa lukiot yhteen ja uskoa sen lisäävän lukioidemme vetovoimaisuutta ja oppimistulosten paranemista vai haluammeko ylläpitää edelleen jo nyt hyvää työtä tehneiden ja tunnetuksi brändiksi muodostuneiden lukioiden toimintaa. Uskommeko, että lukioiden vetovoimaisuus ja osaltaan myös keskustan elinvoimaisuus ovat yhteydessä lukioiden sijoittumiseen keskustan ja hyvien kulkuyhteyksien päähän. Pidämmekö tärkeänä historiastaan elinvoimaan ammentavaa ajattelua vai haluammeko muutosta muutoksen arvostamisen vuoksi.

 

Koska itse arvostan historiaa, enkä halua ehdoin tahdoin rikkoa hyvin toimivaa lukiojärjestelmää, haluan, että lukiolaisilla säilyy mahdollisuus tuntea opettajansa ja opiskelutoverinsa ja opettajilla mahdollisuus tuntea oppilaansa ja toisaalta haluan että myös yläkoulu olisi helposti saatavilla idässä asuville lapsille ja erityisesti haluan, että mahdollisimman vähäisillä siirroilla ja remonteilla päästään takaamaan terveelliset ja turvalliset tilat niin lukiolaisille kuin yläkoululaisille esitän että investointisuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:


Poistetaan:

Lyseon lisärakennus ja uudisrakennus 5,3 milj
Kaurialan lukio yläk. 1,5 milj.
Myllymäki kampus lukioksi 8,1 milj

Lisätään:

- Myllymäki kampus Kaurialan yläkoulun uudeksi tilaksi 1,5 milj. euroa vuodelle 2016

- Lyseonmäen alarakennuksen toimintojen  suunnitteluun 0,2 milj. euroa. vuodelle 2016

- Yhtenäis/yläkoulun rakentamisen suunnittelua varten 0,2 milj. euroa vuodelle 2016

- Yhtenäis/yläkoulun rakentamiseen 9 milj. euroa jaettuna vuosille 2018-2019 (täsmentyy suunnitelman valmistuttua)

Hämeenlinnassa 9.11.2015

Helena Lehkonen (kok)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti