lauantai 20. lokakuuta 2018

Kansan edustaja


Eduskuntavaaleihin on noin puoli vuotta aikaa. Ehdokasasettelut alkavat olla loppusuoralla. Puolueet ovat hakeneet mahdollisimman hyviä kandidaatteja edustamaan niitä kansanosia, joita heidän kannattajaryhmänsä edustavat.
Kansaa käsitellään usein yhtenä kokonaisuutena. Sanotaan, että se on kansan tahto tai kansan mielestä jokin asia pitää tehdä tietyllä tavalla tai poliitikot ovat pettäneet kansan. Kuitenkin kansan sisällä käsitys maailmasta ja sen menosta vaihtelee. Erilaiset kulttuurit, niissä vallitsevat käsitykset ja sitä kautta odotukset vaikkapa poliitikkojen toiminnasta vaihtelevat. Ei ole yhtenäistä kansaa, jota joku tai jotkut voisivat edustaa. Siksi Eduskuntaan tarvitaan Suomen kansalaisten muodostamien kulttuurisesti hyvinkin erilaisten kansojen edustajia. Mitä laajempi edustajien kirjo, sen paremmin koko Suomen kansa tulee edustetuksi.
Millaista kansaa sitten itse edustan. Olen pienyrittäjä ja itsensätyöllistäjä. Minun todellisuuteeni kuuluvat pienyrittämiseen liittyvä epävarmuus, laajentumiseen liittyvät kysymykset – kuten työllistäminen ja myös huoli omasta jaksamisesta. Kaikki kun on omissa käsissä, niin hyvässä kuin pahassa. Edustan koulutusta arvostavaa kansaa. Uskon koulutukseen ja sivistykseen ja siihen, että kaikilla pitää olla Suomessa mahdollisuus kouluttaa itseään. Tohtoritutkinnon suorittaminen ja siihen liittyvä ponnistelu on ollut minulle yksi elämäni tärkeimpiä ja opettavaisimpia kokemuksia. Opettajuus on syvällä sisälläni. Ennen toteutin sitä koulussa, nyt omassa yrityksessäni. Edustan myös sitä kansaa, joka on huolissaan tulevaisuudesta. Itse koulutususkoisena uskon innovaatioiden voimaan ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien ongelmien ratkaisemisessa. En usko, että ihmisillä olisi tarpeeksi kykyä luopua saavutetuista eduista, jotta se yksistään riittäisi pelastamaan maapallon. Perhe ja läheiset ovat minulle tärkeitä. Kun heillä on kaikki hyvin, olen myös itse hyvässä terässä valmiina porskuttamaan eteenpäin. En ole rikas, enkä köyhä. Löydän itseni ostamasta tarjousjauhelihaa, silloin, kun sitä on tarjolla. Autoni on vanha, mutta se toimii ja se riittää. Olen käytännönläheinen suorittaja. Toivottavasti hyvässä mielessä. Järkisyyt vetoavat minuun ja tutkimukset. Vahvoja ideologioita vierastan. Haluaisin että politiikassa toimittaisiin järki edellä eikä ideologia edellä.  Olen omakotialueella asuva keskiluokkainen suomalainen, jolla on mies, kaksi lasta ja koira. Peruskauraa, pienin tvistein.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti