Yhteistä tarinaa kirjoittamassa

Kesällä on aikaa lukea tarinoita. Usein niihin liittyy opetus, mutta ei aina. Jotkut tarinat tuntuvat loppuvan kesken. Tämäkin tarina on kesken, mutta olen kehittänyt sille lopun. Se kuuluu näin.

”Yhdessä toimien ja aluetta kehittäen väestönkehitys ja verotulot saatiin kasvuun, investoinnit rahoitettua ja palvelut turvattua kuntalaisille. Sen pituinen se.”

Kyseessä on Hämeenlinnan seudun kuntien yhteinen tarina kohti kukoistusta. Tarinan alkusanat on kirjoitettu jo Paras -hankkeen (kunta-ja peruspalveluuudistus) aikana 2007-2012. Useiden käänteiden jälkeen tarina sai yhdenlaisen lopun, mutta monen mielestä tarina jäi kesken.

Syitä tarinan jatkamiselle on useita. Tässä muutamia. Syntyvyys laskee edelleen koko Suomessa. Ikäluokkien pienenemisen myötä koulujen ja päiväkotien tarve vähenee. Samaan aikaa ikääntyvän väestön osuus kasvaa, jolloin myös tarve terveys- ja hoivapalveluille lisääntyy. Työikäisestä väestöstä kilpaillaan. Turvallinen ja kuitenkin kiinnostavaa toimintaa tarjoava ympäristö on kilpailuvaltti, kuten myös mahdollisuus joustavaan kulkemiseen työpaikan ja kodin välillä. Edulliset asumiskustannukset ja toimivat palvelut ovat myös monen muuttajan toiveissa. Tarpeita ja toiveita riittää, mutta kuntien kassat eivät riitä niitä täyttämään, ellei väestönkehitystä ja sitä kautta verotuloja saada kasvuun.

Tässäkin tarinassa on opetus. Se kuuluu näin.

”Kun kunnat huomasivat, miten tehokasta ja palkitsevaa on yhdessä miettiä alueen kehitystä, alkoi uudenlaisen toimintakulttuurin aika. Siinä kuunneltiin ja diskuteerattiin ja päästiin parempiin ratkaisuihin, kuin kukaan uskalsi odottaa.”

Olen vahvasti yhteistyöhön ja dialogiin uskova ihminen. Dialogilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti toista ja toisen mielipidettä arvostavaa kuuntelua ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkivää keskustelua. Mielestäni poliittiseen keskustelukulttuuriin olisi aika saada dialoginen käänne. Sitä tarvitaan, jotta edessä oleviin isoihin kysymyksiin saadaan löydettyä ratkaisut.

Yhteisen tarinan uutta alkua ovat olleet jo alueemme kunnanhallitusten puheenjohtajat pohtimassa (Kaupunkiuutiset 7.6.19). Tarinan keskiosan kirjoittamiseksi tarvitaan laaja kattaus dialogiin kykeneviä poliitikkoja, jotka pystyvät eri alueiden erityisyyttä kunnioittaen etsimään parhaat juonenkäänteet onnellisen lopun aikaansaamiseksi. Tarinan luonteva alku on sosiaali-ja terveyspalvelujen järjestämiseen liittyvän yhteistyön kehittäminen, josta voidaan sitten liikkua esimerkiksi kohti elinvoimatyön uudelleen organisointia.

Jokainen tarina alkaa pienestä. Ensimmäiset käänteet ratkaisevat pysyykö lukijan mielenkiinto – haluaako hän tulla osaksi tarinaa. Meidän pitää kirjoittaa alueemme yhteinen tarina niin, että jokainen voi tuntea sen omakseen.

”Sen pituinen se.”

Hyvää kesää kaikille!

P.S Alla oleva kuva on kooste viime vuoden Herkkujen yöstä Hauholla. Tänä vuonna Herkkujen yö järjestetään perjantaina 12.7. klo 18-24. Nähdään siellä!

Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii?

Vaalikampailun suola ovat kohtaamiset toreilla ja turuilla. Tavallisen ihmisen arki tulee lähelle, kun rollaattorilla kulkeva mummo tulee kertomaan, miten pelkää yksinäisenä ihmisenä vanhenemista. Tai kun opettaja tulee kertomaan, miten turhauttavalta tuntuu, kun tarpeesta huolimatta ei saa apua oppilaalle. Resurssipula on kerrottu syyksi. Joskus kohtaaminen itsessään on se, mitä kaivataan. Kuulluksi tulemisen tarve näkyy.

Suomella pyyhkii hyvin. Olemme maailman onnellisin kansa - noin keskimäärin mitattuna. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta asiat eivät aina ole kohdallaan. Hyvää tarkoittavat lait saattavat johtaa seurauksiin, joita lain valmistelun yhteydessä ei olla tultu ajatelleeksi. Lainsäädännössä tarvitaankin kykyä nähdä isoja kokonaisuuksia, jotta tällaiselta vältytään.  

Mihin tulevalla hallituskaudella pitäisi sitten kohtaamieni ihmisten mielestä keskittyä? Lääkäriin pitää päästä. Pieniä eläkkeitä tulee nostaa ja pienten tuloluokkien verotusta keventää. Yksinhuoltajia tulee tukea. Oppilaille tulee taata enemmän lähiopetusta ja myös tukea koulunkäyntiin tarvittaessa. Vanhusten turvallisuuden tunteen palauttaminen vaatii toimia. Siinä ehkä ne tärkeimmät.

Kokoomuksen politiikka lähtee työnteon arvostamisesta. Työnteko on kaiken perusta. Työn kautta syntyy verorahoja, joilla kustannetaan yhteiskunnan palvelut. Yrityksien toimintaedellytykset tulee säilyttää ja taata mahdollisimman monelle suomalaiselle työpaikka. Osaamisen tason nosto on välttämätöntä. Suomi ei pysty kilpailemaan määrällä, vaan laadulla ja osaamisella.

Perusturvan tulee kannustaa kaikenlaiseen toimeliaisuuteen ja luoda vakautta ihmisten elämään. Vakaus luo pohjan myös perheen perustamiselle. On selvää, että tulevalla hallituskaudella tarvitsemme SOTE-uudistuksen loppuunsaattamisen ohella perusturvauudistuksen.  

Heikoimmista on pidettävä huolta. Syrjäytyneet nuoret ja vanhenemista pelkäävät ikäihmiset eivät kuulu maailman onnellisimman kansan tarinaan. Seuraavalla hallituskaudella meidän pitää osoittaa pystyvämme parempaan. Vaikka desimaalit eivät yksistään pelasta ketään, on selvää, että tarvitsemme lisää käsiä ja ihmisiä kohtaamaan ja auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Yhdessä vastuuta kantaen, meidän pitää luoda uudenlaisia toimimisen tapoja, jotta voimme taata turvallisen lapsuuden ja turvallisen vanhuuden kaikille.

Satsataan koulutukseen

Tulevat vaalit ovat koulutusvaalit, kunten Hämeen Sanomien yleisönosastolla taannoin todettiin. Koulutukseen satsaaminen on sekä taloudellisesti että inhimillisesti järkevää. Oppilaat tarvitsevat opettajaa ja läsnäolevia aikuisia. Kohtaamiselle tarvitaan aikaa. Opetuksen minimituntimäärää tulee nostaa ja lisätä tarvittaessa aikuisia tukemaan niiden oppilaiden oppimista, joilla on ongelmia oppimisen ja itsesäätelyn kanssa.

Resurssipula vaivaa koulua. Ongelmat tiedostetaan, mutta valitettavan harvoin toimitaan. Tähän ei ole enää varaa. Suomessa on tällä hetkellä yli 60000 syrjäytynyttä nuorta (mesaatio.fi) ja lähes 100000 tehostetun tai erityisen tuen perusopetuksen oppilasta (tilastokeskus.fi). Kun yhtä aikaa yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 19,9 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 (stat.fi), on meillä käsillä kestämätön tilanne, jos nyt tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia ja nuoria ei saada ohjattua koulupolun läpi työelämään asti.

Minimituntimäärän nostaminen yhdellä tunnilla maksaa yhteiskunnalle noin 6 miljoonaa euroa. Jos minimituntimäärää nostetaan läpi perusopetuksen ovat kustannukset noin 54 miljoonaa euroa. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle ovat Sitran ja THL:n laskujen mukaan noin 300 000 euroa (julkari.fi). 60 000 nuoren kustannukset ovat siis noin 18 miljardia euroa. Syrjäytymisen kierteen katkaiseminen tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin se, että emme tee säästösyistä mitään.

Erityisen tuen oppilaat saavat useammin henkilökohtaista apua koulunkäyntiin kuin tehostetun tuen oppilaat. Koulunkäyntiavustajan palkkakustannukset vuositasolla ovat noin 30000 euroa (kvtes.fi). Vaikka kustannukset ovat hyvin kohtuulliset, ei koulunkäyntiavustajia riitä kaikille tarvitsijoille. On selvää, että myös tehostetun tuen lapset ja nuoret hyötyisivät aikuisen läsnäolosta ja tuesta. Voisiko kolmannen sektorin hyödyntäminen olla yksi ratkaisu, jolla voitaisiin tukea tehostetun tuen oppilaiden koulunkäyntiä ja elämänhallintaa. Tästä yhtenä esimerkkinä Oma kamu -toiminta (omakamu.fi) Vai olisiko yksi ratkaisu kunnallisen koulunkäyntiavustajien pankin luominen, josta akuuttiin tilanteeseen saataisiin heti lähiaikuinen avuksi, jolloin ongelmat eivät ehtisi kasvaa liian suuriksi. Uusia toimintamalleja on kehitettävä ja niitä resursoitava, jotta syrjäytymisen kierre saadaan katkaistuksi jo varhaisessa vaiheessa.

Taloustieteen emeritusprofessori Siksten Korkman toteaa Helsingin Sanomien kolumnissa: (hs.fi/mielipide 8.1.19): ”Hyvin kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”).” Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Ei lisää hallintoa ja veroja, vaan toimivat SOTE-palvelut

SOTE-kaatui. Hymynkare oli näkyvissä joidenkin suupielissä. Minua ei hymyilytä. Kanta-Hämeen alueella on tehty hartiavoimin töitä SOTE-palvelujen turvaamiseksi kuntalaisille. Olemme osallistuneet kokeiluihin, antaneet lausuntoja, rakentaneet uutta maakuntaa ja todenneet, että palvelujen uudistamiselle on totisesti tarvetta. Nyt olemme palanneet lähtöpisteeseen.

Aikaa ei olisi varaa hukata. Kanta-Hämeen väestö ikääntyy vauhdilla, minkä seurauksena terveyspalvelujen tarve kasvaa lähivuosina. Terveysongelmien ehkäisemiseksi ikäihmisten toimintakykyä ylläpitävä toiminta tulisi nostaa keskiöön. Liikuntaihmisenä uskon liikkumisen voimaan. Kunnan ylläpitämien uimahallien, kuntosalien ja muiden liikuntapaikkojen tulisi olla entistä kohtuuhintaisempia yli 70-vuotiaille siinä missä myös alle 18-vuotiaille. Hyvinvoiva väestö on pitkässä juoksussa paras tapa säästää SOTE-menoissa.

Elämä ei aina ole reilua. Vaikka kuinka pitäisi itsestä huolta, eteen voi tulla yllättäviä asioita, joiden takia terveys tai toimeentulo, jopa molemmat, saattavat mennä.  Silloin ihmisen pitää voida luottaa yhteiskunnan apuun.

Kokoomuksella on tärkeää, että ihmiset pääsevät lääkäriin. Tavoitteenamme on laskea hoitoon pääsyn takuurajaa nykyisestä kolmesta kuukaudesta kuukauteen perusterveydenhuollon osalta ja suun terveydenhuollon osalta nykyisestä kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Takuun toteutumiseksi tarvitaan sekä kunnallisia että yksityisiä toimijoita. Yksityisten toimijoiden palveluja voidaan käyttää tarpeen mukaan palvelusetelijärjestelmää hyödyntäen silloin, kun kunnan omat palvelut eivät pysty vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin.

Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kulkevat käsi kädessä. Tulevalla hallituskaudella tulisi lainsäädännöllisesti varmistaa sosiaalipalveluihin pääsyn takuu, jotta pystyttäisiin puuttumaan terveysongelmien taustalla usein oleviin juurisyihin.  Yksinhuoltajan talousongelmat eivät ratkea masennuslääkkeillä ja nuoren elämänhallintaan liittyvät ongelmat rauhoittavilla, vaan niiden ratkaisemiseksi tarvitaan sosiaalialan ammattilaisia.

Leveät hartiat eli suomeksi sanottuna riittävä veropohja on edellytys palvelujen järjestämiselle. Joidenkin tahojen mukaan 100 000 henkeä olisi riittävä väestöpohja SOTE-palvelujen tuottamiseksi. Kanta-Hämeessä on Tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä 171 274 asukasta, joten väestöpohja riittää hyvin SOTE-palvelujen tuottamiseen. Kuntayhtymämalli on yksi vaihtoehto. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin perussopimusta voisi muuttaa niin, että siihen linkitettäisiin myös perusterveydenhuollon tuottaminen alueella. Näin saataisiin kipeästi kaivattu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteys myös hallinnollisesti toteutettua. Kuntayhtymämallissa ongelmaksi voi tulla omistajakuntien hyvin erilainen väestöpohja ja palvelujen tarve. Valtionosuusjärjestelmää tulee kehittää niin, että kunnat, joissa eläkeläisten määrä lisääntyy ja työssäkäyvien määrä laskee, pystyvät suoriutumaan velvoitteistaan. Toki on myös hyväksyttävä se tosiasia, että tulevaisuudessa kuntaliitokset tulevat lisääntymään laskevan syntyvyyden ja väestön keskittymisen seurauksena.

Suomi elää edelleen velaksi, vaikka hallitus on pystynyt kuluneella kaudella nostamaan työllisyysastetta. Kestävyysvajeen ratkaisemiseksi on vain kaksi tietä: tulojen lisääminen tai menojen leikkaaminen. Koska SOTE-palveluiden kustannukset tulevat joka tapauksessa nousemaan, jää jäljelle vain tulojen lisääminen. Työllisyyden lisääminen onkin aivan keskeistä, jotta pystymme takaamaan laadukkaat SOTE-palvelut kaikille suomalaisille myös tulevaisuudessa. 

Vahva Kanta-Häme tarvitsee kolme kirkasta tähteä

Kanta-Hämeen vetovoima laskee. EK:n kuntarankingin tuloksissa Hämeenlinnan seutukunnan vetovoima on pudonnut muutaman vuoden aikana sijalta 3 sijalle 12 (Häsa 15.2.). Nyt on viimeistään aika tarttua toimeen – jopa Hämeessä. Mielestäni koko Kanta-Hämeen tulevaisuuden kannalta vahva Riihimäen, Forssan ja Hämeenlinna muodostama ”kolmen tähden maakunta”, tuottaa parhaiten vetovoimaa ja työpaikkoja alueelle.
Kanta-Hämettä yhdistävät monet tekijät: kahdeksan tähden sairaala -hanke, Hämeen ammattikorkeakoulu, matkailu ja muu elinkeinoelämä sekä yhteinen historia koko Suomen vilja-aittana. Väen vängällä tunnutaan kuitenkin etsittävän tekijöitä, jotka heikentävät maakunnan yhtenäisyyttä. Tosiasia on, että yhtenäisenä maakuntana sen kolmella tähdellä on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa alueen vetovoimaisuuteen.
Vetovoima ei synny itsestään, vaan tarvitaan tekoja, jotka nostavat maakuntamme profiilia. Yhteistyötä ja vuorovaikutusta on kehitettävä. Viestinnän tulee keskittyä alueella tapahtuviin positiivisiin asioihin. Kärkiyritysten ja suurten työllistäjien on tehtävä yhteistyötä keskuskaupunkien kanssa, jotta veturiyritykset pysyvät alueella ja haluavat kehittää toimintaansa. Yritysmyönteinen ilmapiiri lähtee yksilöistä ja etenee siitä kohti tekemisen kulttuuria. Muutamat keskeiset yritysjohtajat voisivatkin nostaa omaa profiiliaan alueen kehittäjänä. Silloin myös pienemmät yritykset uskaltaisivat lähteä mukaan. Tarvitaan myös yhteistyötä alueen yritysten ja oppilaitosten kesken. Kuntien päättäjien tulee luoda mahdollisuuksia kaavoituksen ja toiminta-alustojen luomisen kautta alueella tapahtuvalle kehittämistoiminnalle. Tarvitaan myös laajempaa yhteistyötä poliitikkojen kesken. Yhteinen kehittämisen tahtotila ja yli puoluerajojen tapahtuva aluevaikuttaminen vievät koko maakuntaa eteenpäin. Eripuran kylväminen on saatava loppumaan.
Kanta-Hämeen maakunnan hajoaminen ei palvele ketään. Hämeenlinna Pirkanmaan, Forssa Varsinaissuomen ja Riihimäki Uudenmaan maakunnan laitamilla eivät loista kirkkaana, vaan ne katoavat pikkuhiljaa isojen keskusten otteessa. Mutta yhdessä nämä kolme kaupunkia muodostavat kirkkaana loistavan tähdistön - Kanta-Hämeen Orionin vyön.

Perustulo tavoitteena

Perustulo, yleistuki ja monet muut käsitteet sinkoilevat, kun sosiaaliturvan uudistusta pohditaan. Siitä ollaan yksimielisiä, että sosiaaliturvaa tulee uudistaa.

Kokoomuksen malli on vastikkeellinen yleistuki (Kokoomus.fi), jonka toteutuksen mahdollistaisi tämän vuoden alusta voimaan tullut tulorekisteri-järjestelmä. Kun kaikki henkilön saama tulo kirjataan ajantasaiseen tulorekisteri- järjestelmään, se mahdollistaa tarveperusteisen sosiaalietuuden maksun, joka sopeutuu automaattisesti tulojen muutoksiin. Kuukausittainen varma perustulo toteutuu, mutta osa siitä on itse ansaittua tuloa ja osa yhteiskunnan maksamaa.

Tuen saamisen ehtona olisi aktiivinen työnhaku sekä osallistuminen työllistymistä edistäviin palveluihin. Työllistymistä edistävien palveluiden saatavuutta ja sisältöä myös edelleen kehitettäisiin osana uudistusta. Tämän osa-alueen kehittämisen tarve onkin ilmeinen. Tuensaajalla olisi velvollisuus hakea kokoaikaista työtä tai hankkia yrittäjätuloja tietyn tavoitetason verran. Pienyrittäjän olisi tämän mallin kautta turvallista aloittaa yritystoiminta hieman pienemmälläkin asiakaspohjalla, koska tukiosuus kompensoisi alkuvaiheen tulonmuodostusta.

Haluaisin nostaa tuensaajiksi myös tavoitteellisesti urheilua harrastavat henkilöt, jotka eivät urheilu-uran vuoksi voi vastaanottaa työtä, vaikka ikänsä puolesta heidän pitäisi alkaa kantaa vastuuta elämästään. Näiden henkilöiden toimeentulo on vanhempien varassa. Jos haluamme, että Suomessa on tulevaisuudessakin huippu-urheilijoita, tulisi tarkkaan pohtia, miten tavoitteellisesti urheiluun suhtautuvien nuorten aikuisten urapolkua voitaisiin tukea.

Joka tapauksessa sosiaaliturvauudistuksen tulee tuoda ratkaisuja yhteiskunnan muutokseen sellaiseksi, jossa kaikilla ei ole kokonaikaisesti töitä. Robottien käyttö, digitalisaatio ja automaatio lisäävät epätyypillisiä työsuhteita entisestään. Tästä ovat puhuneet niin finanssivaikuttaja Björn Wahlroos (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/203707-bjorn-wahlroos-livessa-perustulo-ja-matalapalkat-pian-suomeen-ainoa-vaihtoehto) kuin Citigroupin analyytikko Willen Buiter (HS viikko 6/2019). Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei hevillä taivu pätkä- ja silpputöitä tai osa-aikaisia töitä tekevien toimeentulon tukemiseen.

Valtioneuvosto julkaisussa 28.1. Mahdollisuudet Suomella kansliapäälliköt arvoivat Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksia tulevalla hallituskaudella. Keskeiset päämäärät Suomen tulevaisuuden kannalta ovat yhdenvertaisuuden edistäminen, kestävä kasvu sekä turvallinen ja vakaa yhteiskunta. Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyys edellyttää mahdollisimman monen osallistumista; työllisyysaste on edelleen keskeinen mittari. Työhön osallistumista voidaan edistää työn ja muun elämän yhteensovittamisella ja mahdollistamalla sujuva siirtyminen työstä toiseen. (Valtioneuvoston julkaisuja 1/2019: Mahdollisuudet Suomelle.)  Näen, että verotulojen lisäämiseksi ja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi sosiaaliturvauudistuksessa tulee ennen kaikkea keskittyä työn tekemisen ja toimeliaisuuden eri muotojen mahdollistamiseen.  Sosiaaliturvauudistuksessa tulee ratkaista, miten toteutetaan sosiaaliturva, joka mahdollistaa palkkatyön, yrittäjyyden ml. alustatyön ja osaamisen kehittämisen joustavan yhdistämisen ja vuorottelun eri elämäntilanteissa. Kuten perustulokokeilu osoitti, tuloturva lisää hyvinvointia, vakauttaa elämäntilannetta ja mahdollistaa turvallisen tulevaisuuden suunnittelun epätyypillisistä työsuhteista huolimatta. Onnistunut sosiaaliturvauudistus on myös perhepolitiikkaa parhaimmillaan.

Millaista on hyvä hoito? – hoitotyön arvot

Aluksi tarina. Olin 10 vuotiaana lähes kuukauden sairaalassa vuodepotilaana käsivamman vuoksi. Kolmesta kohtaan käden luihin oli kiinnitetty painoja, jotka vetivät luita kohdilleen. En saanut sinä aikana nousta sängystä missään vaiheessa. Luonnollisesti kuukauden aikana sängyn ympärille kertyi muutakin tavaraa kuin vetolaite. Se ei käynyt yhdelle hoitajalle, joka ei pystynyt ilmeisesti työskentelemään tarpeeksi tehokkaasti kaiken tavaran keskellä. Hän otti tavakseen töniä vetolaitetta, johon käteni oli kiinnitetty. Pelkäsin joka päivä, onko hän vuorossa.

Illat olivat sairaalassa pahimpia. Kauhea koti-ikävä. Onneksi vastoin 70-luvun lopun sairaalakäytänteitä, vanhemmillani oli mahdollisuus tulla myös vierailuajan ulkopuolella minua katsomaan. Läheisten läsnäolo oli todella tärkeää.

----------------------------------------------------

Olen tutkinut hoitajien ja hoitotyön johdon arvoja. Molemmissa ryhmissä korostuvat lähipiirin hyvän, itsellisyyden ja yhdenmukaisuuden arvostaminen. Jos toimit hoitotyössä, ensimmäinen edellytys on, että pidät ihmisistä. Siksi tarvitsemme soveltuvuuskokeet, joiden pohjalta työhön valikoituvat henkilöt, jotka haluavat työskennellä ihmisten parissa heidän hyväkseen.

Itsellisyyttä tarvitaan, sillä läheskään aina ei ole ketään keltä kysyä. Siksi osaaminen tulee varmistaa koulutuksen ja harjoittelun kautta. Kun varmuus omasta osaamisesta lisääntyy, lisääntyy myös kyky toimia itsellisesti.

Yhdenmukaisuus liittyy vastuuseen. Hoitotyö on tarkoin määriteltyä. Hyvä niin, sillä kyseessä on ihmisen elämä. Olen pohtinut paljon yhdenmukaisuuden ja yksilöllisyyden välistä problematiikkaa. Toisaalta tarvitsemme yhteisiä käytänteitä esim. käypä hoito suositukset, mutta toisaalta pitäisi myös tunnistaa ihmisten erilaisuus. Tässäkin käännyn koulutuksen puoleen. Osaaminen tulee saada hoitotyössä toimiville niin hyvälle tasolle, että työkalupakista löytyy osaamista myös yksilökohtaiseen hoitotoiminnan muokkaamiseen.

Minulle hoitotyön laatu tarkoittaa arvostavaa, osaavaa ja lämmintä kohtaamista, jossa koen, että olen turvassa hyvissä ja osaavissa käsissä. Se tarkoittaa myös mahdollisuutta saada hoitoon mukaan läheiset. 

Hoitotyön laatua ei ratkaista yksin desimaaleilla. Se ratkaistaan löytämällä koulutukseen alalle soveliaat ihmiset, antamalla heille tarvittava osaaminen toimia vaativassa työssään ja luoda työelämään heille edellytykset toimia hoitotyön arvojen mukaisesti. Hoitotyön laatu tulee nostaa keskiöön.