Elämäntapojen muutos tai uuden harrastuksen aloittaminen on
aina mukavampaa, kun on kaveri. Olen tämän omakohtaisesti huomannut
pilatestunneilla. Pilates on harrastus, joka sopii lähes jokaiselle. Valitettavasti
Pilates-nimestä tulee monelle aluksi mieleen vain ”ärrä-vikainen” merirosvo 😊
Uudet asiakkaat saapuvatkin tunnille useimmiten kaverin kanssa. Ja kerran
tunnille tultuaan, he yleensä sinne myös palaavat.
Lammin Pellavamarkkinoilla nousi esille huoli ikäihmisten motivoinnista ja mahdollisuuksista pitää itsestään huolta. Liikkuminen ja terveellinen syöminen pitäisi saada
elämäntavaksi. Motivointiin koettiin tarvittavan kaveria, joka veisi kokeilemaan
uusia harrastuksia. Tarvitaan myös mahdollisuus liikkua, joka koettiin haja-asutusalueiden
yhdeksi ongelmaksi. Kuljetus kylille, ihmisten ilmoille, kauppaan ja harrastuksiin
on liian harvoin. Taksisetelit eivät riitä kustantamaan kaikille matkaa
Lammilta Hämeenlinnan keskustaan, sillä yhdensuuntaisen kustannettavan matkan
raja on 45kn. Saavutettavuuteen liittyvät
kysymykset ovat tärkeitä ratkaista palvelujen keskittyessä yhä pienemmälle
alueelle.
Koska kaverin kanssa on mukavampaa, haastan kaikki ottamaan
mukaan sen naapurin, joka ehkä on joskus maininnut pitävänsä tanssimisesta, kun
itse seuraavan kerran lähtee kylille tanssimaan. Pohdin myös, voisiko Hämeenlinnan
asukaslehteä käyttää alueellisten harrastusmahdollisuuksien tiedotuskanavana.
Nettiä kun ei ole kaikilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti