Eilen oli Hämeenlinnan uuden kesäteatterin (http://hukteatteri.fi/) ennakkonäytös. Esityksen
päätteeksi yleisöllä oli mahdollisuus jäädä jammailemaan näyttelijöiden
lauluesitysten tahdissa. Mukaansatempaavia esityksiä kuunnellessa, eräs
hämeenlinnalainen tokaisi minulle: ”Ei keskustaa elävöitetä 2 miljoonan euron
pyörätiellä. Siihen tarvitaan yrittäjähenkisiä ihmisiä, kuten Otto Kanerva,
jotka ottavat riskejä ja tekevät omalla tinkimättömällä toiminnallaan mahdottomasta
mahdollisen.” Niinpä – kuka olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että Hämeenlinnan kesäteatteriin on vaikea saada lippuja. Vaan nyt sekin on nähty. Ehkä
keskustan elävöittäminenkin on siis mahdollista.
Jos yrittäjät tarvitsevat apua, osoitetaan päättäjinä tekojen kautta, että haluamme edistää heidän onnistumistaan. Annetaan vihreää valoa hulluillekin ideoille. Tuetaan
sopivassa määrin, mutta ei lähdetä kaupunkina mestaroimaan yrittämisen saralla.
Pyritään kaikin tavoin kaatamaan byrokraattisia aitoja uusien ideoiden edestä
eikä ainakaan tehdä lisää esteitä yrittämiselle.
Tuhannet ovat varmasti olleet ne työtunnit, joita Kanervat
ovat kesäteatterin eteen tehneet. Tuhannet tunnit, joiden hyödyllisyyttä ei ole
voinut etukäteen ennustaa. On vain usko omaan tekemiseen ja siihen, että kun
sen tekee kunnolla ja sydämellä se kantaa. Ja niin se on kantanutkin. Respect
ja kiitos 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti