Autoni on rikki. Siispä pyöräilen. Säät ovat suosineet.
Aurinko paistaa ja matka taittuu. Asun Hirsimäessä, joten Rapamäen
”hikitehtaan” kiertävän reitin löytäminen on ollut ilo sekä itselleni että
kanssaihmisille. Hiukset tuulessa hulmuten viiletän kohti keskustaa. Kaikki on
täydellistä – aina moottoritien katteelle asti.
Matka tyssää. Liikennevalojen ajoittaminen ei suosi
pyöräilijää. Ensimmäinen pyörällä ajon erikoiskoe on kapealla, katteen päällä
sijaitsevalla, pyörä- ja kävelytiellä. Mummot varokoon, kun kiiruhdan kohti
keskustaa. Seuraava erikoiskoe alkaa, kun pääsen Kaivokadulle. Pyörätie loppuu
tai en ole ihan varma, mutta joka tapauksessa puikkelehdin tietyömaan,
kävelijöiden ja posteljoonin (kärryineen) keskeltä Pikkutorinkadulle.
Ilmeisesti tässä pitäisi viimeistään nousta pyörän selästä. En tee sitä, vaan
ajan uhmakkaasti kävelykadulle ja sen läpi. Erikoiskoe kolmonen sisältää
haasteellisen kapean Emilian terassin sivuitse kulkevan taipaleen sekä
torikojujen ja niiden asiakkaiden väistämisen. Ajoitus on tärkeä. Kävelevät
ihmiset ovat arvaamattomia.
Saavun Sibeliuksen kadulle ilman havereita. Nyt viimeistään
on noustava pyörän selästä (mukulakivet, autot, kävelijät, torihässäkkä jne.).
Kävelytaipale on pituudeltaan korkeintaan 50 metriä eli Sibeliuksen
kadulta torin puoleen väliin, josta taas alkaa pyörätie.
Eiköhän katteen ja sen ympäristön rakentamisen yhteydessä
olisi aika laittaa pyöräreitti kuntoon Hämeenlinnan kasvavalta läntiseltä
alueelta keskustaan asti. Se vaatisi pyörätien erottamisen moottoritien katteen
päältä, Turuntien pätkältä Kaivokadusta Pikkutorinkadulle, Pikkutorinkadun
reunasta, osasta kävelykatua ja lopuksi se riivattu vajaa 50 metriä torin reunaa,
jolloin pyöräilijä on taas laillisilla pyöräilyvesillä. Taidan olla yhteydessä
samoin tein tiestöstä vastaaviin virkamiehiin. Tosin autoni pitäisi tulla
tänään huollosta….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti